Ajan­kohtai­sta

KKO: Asianmukaisesti tehty ympärileikkaus ei ole rikos

Korkeimman oikeuden mukaan 4-vuotiaan pojan äiti ei syyllistynyt pahoinpitelyyn tai sen yllytykseen, kun hän teetti pojalleen ympärileikkauksen.

Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan uskonnollisiin ja sosiaalisiin syihin perustuvaa, asianmukaisella lääketieteellisellä tavalla tehtyä ympärileikkausta ei ole pidettävä oikeudenvastaisena eikä siten rangaistavana tekona.

Käsiteltävänä oli tapaus, jossa ratkaistiin, oliko 4-vuotiaan pojan äiti syyllistynyt pahoinpitelyyn tai sen yllytykseen, kun hän teetti pojalleen ympärileikkauksen. Toimenpiteen teki lääkäri, ja se tehtiin paikallispuudutuksessa.

Suuri osa suomalaisista lastenkirurgeista vastustaa kulttuurisiin ja uskonnollisiin syihin perustuvaa ympärileikkausta, eikä pidä sitä eettisesti hyväksyttävänä. Julkisen terveydenhuollon puolella vain muutama lääkäri tekee Suomessa näitä toimenpiteitä.

Parhaillaan on valmisteilla lakiehdotus, jonka mukaan poikien ympärileikkaus olisi hyväksyttävää sillä ehdolla, että toimenpiteen tekee lääkäri, ja että se tehdään sekä vanhempien että lapsen itsensä suostumuksella.

LT, lastenkirurgian erikoislääkäri Mikko Reunasen mielestä nyt saatu oikeuden päätös tulee vaikuttamaan valmisteilla olevan lain sisältöön. Hän on kuitenkin epäileväinen lain mahdollisuuksista.

– Ei lainsäädännöllä voi kaikkea määrätä. Parasta olisi, että leikkaus voitaisiin siirtää ajankohtaan, jolloin nuori mies on aikuisuuden kynnyksellä ja kykenee itse päättämään toimenpiteen tekemisestä.

Jos tuleva laki hyväksyy ympärileikkaukset, on niiden järjestämiseksi saatava myös asianmukaiset resurssit julkiseen terveydenhuoltoon.

– Nämä ovat aina ei-kiireellisiä leikkauksia, jotka lisäävät leikkausjonoja. Valtavia ongelmia tulee, jos joudutaan tekemisiin komplikaatioiden korvaamisten kanssa. Tästä on ulkomailta riittävästi ikäviä esimerkkejä, sanoo Mikko Reunanen.

Maira Palosuo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030