Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2026;81:e49919, www.laakarilehti.fi/e49919

Valinnanvapauskokeilun lääkärikäynneillä painottuvat lievemmät sairaudet kuin julkisella

Kansansairauksissa ovat korostuneet lievemmät muodot, kertoo Kelan tutkijalääkäri Tero Kujanpää. Kokonaisuudessa käyntidiagnoosit ovat silti varsin samankaltaisia kuin julkisessa perusterveyshuollossa.

Anu-Elina Ervasti

65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilussa on hoidettu osin erilaisia vaivoja kuin julkisen perusterveydenhuollon lääkärikäynneillä, kertoo Kelan uusi vertailu.

Valinnanvapauskokeilussa kohonnut verenpaine ja etenkin hengitystieinfektiot ovat olleet yleisempiä käyntidiagnooseja kuin julkisella puolella. Sen sijaan tapaturmissa aiheutuneet vammat, kasvaimet ja monet vaikeat pitkäaikaissairaudet ovat julkisen perusterveydenhuollon lääkärikäynneillä selvästi yleisempiä.

– Kansansairauksissa ovat korostuneet lievemmät sairausmuodot, eli valinnanvapauskokeilun kautta lääkärin hoitoon on päässyt varhaisempia vaiheita tai pienemmän riskitason sairauksia kuin julkisessa sairaanhoidossa keskimäärin, sanoo Kelan tutkijalääkäri Tero Kujanpää.

– Esimerkiksi kohonneen verenpaineen vuoksi – ilman vielä diagnosoitua verenpainetautia – on valinnanvapauskokeilussa enemmän käyntejä kuin julkisella sektorilla.

Vertailun kohteena olivat käyntidiagnoosit, eivät kaikki potilailla olleet sairaudet. Jos esimerkiksi diabetespotilaalla on myös kohonnut verenpaine, päädiagnoosiksi kirjataan yleensä diabetes.

– Tulos ei suoraan kerro siitä, etteikö julkisessa avosairaanhoidossa voitaisi yhtä lailla hoitaa myös kohonnutta verenpainetta, Kujanpää huomauttaa.

Tutkijat tarkastelivat 65–75-vuotiaiden fyysisiä käyntejä lääkärin vastaanotolla syyskuun 2025 alusta toukokuun 2026 loppuun. Valinnanvapauskokeilun käyntejä verrattiin julkisen perusterveydenhuollon avosairaanhoidon lääkärikäynteihin. Analyysi ikävakioitiin, jotta erot ryhmien ikäjakaumassa eivät vaikuttaisi tuloksiin.

Helpompi pääsy lääkärille vaikuttaa

Nyt esitetyt tulokset ovat samansuuntaisia kuin aiemmassa, kokeilun ensimmäisten kuukausien jälkeen tehdyssä vertailussa.

Tuloksissa näkyy todennäköisesti ero julkisen ja yksityisen terveydenhuollon toimintamalleissa. Valinnanvapauskokeilussa potilas voi itse varata ajan lääkärille. Julkisella puolella hoidon tarpeen arvioi hoitaja, eikä kaikkia potilaita ohjata lääkärin vastaanotolle lainkaan.

– Tiedetään myös, että osalla alueista vastaanotoille on jonoa, mikä varmasti vaikuttaa hoitoon hakeutumiseen ja pääsyyn, Kujanpää lisää.

Hän arvelee, että sellaiset potilaat, joilla ei ole muodostunut vakituista hoitosuhdetta julkiselle puolelle, saattavat myös hyödyntää valinnanvapauskokeilua herkemmin.

– Toki tulos kuvaa myös sitä, että valinnanvapauskokeilun myötä on ehkä myös tavoitettu sellaisia ihmisiä, joilla vaikkapa verenpaineriskitekijää ei välttämättä ole saatu aiemmin hoidon piiriin.

Kujanpää korostaa, että kokonaisuudessa erot eivät ole valtavia.

– Loppujen lopuksi käyntidiagnoosit valinnanvapauskokeilussa ja julkisessa perusterveydenhuollossa ovat hyvin pitkälle samankaltaisia.

Valinnanvapauskokeilussa 65 vuotta täyttäneet voivat käydä yksityisellä yleislääkärillä julkisen terveydenhuollon asiakasmaksulla. Käyntikertoja voi olla enintään kolme kalenterivuoden aikana. Kokeilua ollaan aikeissa laajentaa.

Lue lisää: Kela selvitti hoidon jatkuvuutta valinnanvapauskokeilussa: Yli puolet palasi samalle lääkärille

Lue lisää: Valinnanvapauskokeilussa määrätty lääkkeitä erityisesti äkillisiin oireisiin

Kirjoittaja

Anu-Elina Ervasti

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat