Neuvolalääkärin tunnistettava pikkulasten syömishäiriöt Pienten lasten syömishäiriöt ovat yleisiä, mutta usein ohimeneviä. Erikoislääkäri Elina Savonlahti Varsinais-Suomen Lääkäripalvelusta huomauttaa, että syömishäiriöt kertovat tuolloin lapsen tai vuorovaikutussuhteen kehityksellisestä haasteesta. Ulla Toikkanen Lehti 9: Ajankohtaista 9/2009 Kommentteja
Päivystysvuorojen lyhentäminen toi nuoret lääkärit OYS:n sisätaudeille Sisätautipäivystyksen vuorojen lyhentäminen ja uuden nuorten lääkäreiden koulutusta tukevan päivystysringin rakentaminen on tehnyt Oulun yliopistollisen sairaalan sisätautipäivystyksestä houkuttelevan työpaikan myös eurolääkäreille. Ajankohtaista 27.2.2009 Kommentteja
Terveysmenot jopa tuplaantuvat maan eri kolkissa Sysmässä palvelumenot olivat 35 prosenttia pienemmät ja Utsjoella 35 prosenttia suuremmat kuin Manner-Suomessa keskimäärin. Ajankohtaista 27.2.2009 Kommentteja
Akava tukee yliopistolakia Tiede ja laadukas opetus yliopistojen ykköstehtäviä, sanoo Akavan hallitus. Ajankohtaista 26.2.2009 Kommentteja
Malariaparasiitit taas askeleen edellä Thaimaan ja Kambodzan rajaseudulla malariaparasiitit ovat kehittäneet resistenssin artemisiniinia kohtaan. Ajankohtaista 26.2.2009 Kommentteja
Kohtaaminen kysyy voimia Turhautuminen ja voimattomuus ovat anestesiologi Pirjo Ravaskan mukaan raskaimpia tunteita, joita lääkäri joutuu käsittelemään. Ajankohtaista 26.2.2009 Kommentteja
Murhasta tuomittu opiskelee nyt Upsalassa Soveltumattomuutta pohtineelle työryhmälle jatkoaikaa Suomessa. Ajankohtaista 26.2.2009 Kommentteja
Terveyskeskus pilkottiin, vastuuta ei Hämeenlinnassa neuvolatoiminta sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto ovat osa lasten ja nuorten palveluiden yksikköä. Ajankohtaista 26.2.2009 Kommentteja
Päivystyshuki puolittui, mutta työmäärä säilyi Yliopistosairaaloiden sisätautipäivystyksistä KYS pilkkoi viikonloppuvuorot ensimmäisenä. Ajankohtaista 26.2.2009 Kommentteja
Tutkintalautakunta: Jokelan koulusurmaaja ei saanut riittävää hoitoa Lukiolaispojalle määrättyjä lääkkeitä ei yleensä suositella nuorille. Ajankohtaista 26.2.2009 Kommentteja
Maallikon tekemä defibrillaatio voi pelastaa sydänpotilaan Nykyaikaisten neuvovien puoliautomaattisten defibrillaattoreiden avulla myös maallikko voi defibrilloida. Ajankohtaista 25.2.2009 Kommentteja
Pfizer lopetti kahden lääkkeen kehityksen faasi III:een Fibromyalgia- ja ahdistuneisuus-lääkkeiden kehitystyö lopetettiin viime vaiheessa. Ajankohtaista 25.2.2009 Kommentteja
Hallituksen politiikkariihi rajoittaisi eurolääkäreiden valintoja Kreikka kelpaisi lisäkoulutukseen, mutta opiskelijan kotikunnan ulkoistettu terveysasema ei. Ajankohtaista 25.2.2009 Kommentteja
Pneumokokkirokotukset eivät tavoita riskiryhmiä Pneumokokkitaudin ilmaantuvuus Suomessa on lisääntynyt ja on todennäköisesti aiempia arvioita suurempi. Ajankohtaista 25.2.2009 Kommentteja
Kortisonista voi olla lyhytaikaista hyötyä JNCL-potilaille Osalle potilaista lääkitys kuitenkin aiheuttaa vaikeita sivuoireita eikä sen pitkäaikaisvaikutuksia vielä tunneta. Ajankohtaista 24.2.2009 Kommentteja
Epilepsialääke voi horjuttaa happo-emästasapainoa FDA varoittaa, että tsonisamidi voi aiheuttaa metabolista asidoosia. Ajankohtaista 24.2.2009 Kommentteja
Suomessa syrjitään skitsofreenikkoja Suomessa tilanne on tuoreen kansainvälisen tutkimustuloksen mukaan jopa keskimääräistä pahempi muihin Euroopan maihin verrattuna. Ajankohtaista 24.2.2009 Kommentteja
Siittiöiden DNA-testaus alkanut Suomessa DNA-testin avulla lapsettomuushoidot pystytään kohdentamaan entistä tarkemmin. Ajankohtaista 24.2.2009 Kommentteja
Väitös: Lääkärivaje pakotti priorisoimaan Lääkärivajeella on ollut yllättäviä vaikutuksia terveyskeskuksissa, todetaan Ulla Saxénin väitöstutkimuksessa. Ajankohtaista 23.2.2009 Kommentteja
Yliopistolain käsittelystä pelätään tulevan teatteria Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto vaativat, että yliopistolakiesityksen eduskuntakäsittely ei saa olla teatteria. Ajankohtaista 23.2.2009 Kommentteja
Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Katsausartikkeli Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Toimintaympäristön muutos uhkaa kansanterveyteen liittyvien tavoitteiden toteutumista. Avoin artikkeli
Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Kliininen työ Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Janne Räsänen pyysi potilaalta anteeksi ja sai keskusteluyhteyden palautettua.
Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Pääkirjoitus, tiede Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Beeta-amyloidiin kohdistuvat biologiset lääkkeet ovat merkittävä edistysaskel, kirjoittaa Mika H Martikainen. Avoin artikkeli
Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Terveydenhuolto Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Sairaalan sisätiloissa ei enää tupakoida. Avoin artikkeli
Surullinen esimerkki Pääkirjoitus Surullinen esimerkki Yksityislääkärien Kela-korvauksen nosto osoitti, miten pahaa jälkeä kaupallisuus voi saada aikaan, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Pääkirjoitus, tiede Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Haitat voivat olla hoitamattomina vakavia ja pysyviä, kirjoittaa Micaela Hernberg.