1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. 84 lääkäriä siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle viime vuonna
Ajan­kohtai­sta

84 lääkäriä siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle viime vuonna

Mielenterveyssyyt sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat yleisimmät syyt valtion, kuntien ja kirkon työntekijöillä.

84 lääkäriä siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle viime vuonna Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus, eli eläkkeiden lukumäärä suhteessa vakuutettujen määrään, on noussut selvästi viiden vuoden aikana muun muassa osastonhoitajilla sekä yleis- ja erikoislääkäreillä, käy ilmi kuntien eläkevakuutusta hoitavan Kevan tiedotteesta. Työkyvyttömyyseläkkeitä on ollut aiemmin vähän näillä ammattiryhmillä.

Vuonna 2016 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 68 lääkäriä. Seuraavana vuonna luku oli 90 lääkäriä ja pysytteli samalla tasolla vuosina 2018–2019. Viime vuonna 84 lääkäriä siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle.

Valtion, kuntien ja kirkon työntekijöiden yleisimmät syyt työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä olivat mielenterveyssyyt ja tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.

Lue myös

Mielenterveyshäiriöiden osuus alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä oli julkisella alalla 31 prosenttia ja tules-sairauksien 35 prosenttia vuonna 2020.

Mielenterveyshäiriöiden yleisimmät yksittäiset sairausperustediagnoosit ovat masennus ja toistuva masennus. Julkisella alalla hieman alle 1 200 henkilöä siirtyi masennusdiagnoosilla työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2020.

Vuonna 2020 työkyvyttömyyseläkkeelle jäi tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi 1 911 henkilöä.

Kirjoittajat
Tiiamari Pennanen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Korona ei näytä vaikuttavan kandien kesätöihin

Simo Nuuttilan mukaan on huolestuttavaa, että viime kesänä kesätöitä peruutettiin lyhyellä varoitusajalla.

Ajassa
Kesätyö lähenee

Rebecca Suomi menee kesätöihin Seinäjoen keskus­sairaalan yhteispäivystykseen.

Liitossa
Muista nämä kesätöissä

Muistilistan ovat koonneet Lääkäriliitto ja Medisiinariliitto.

Ajassa
Lääkäriliitto vaatii johdonmukaisuutta tieteen rahoitukseen

Lääkäriliitto vetoaa hallitukseen, että tieteeseen kohdistetuista leikkauksista luovuttaisiin.

Ajassa
Saila Suominen valmistuu lääkäriksi 53-vuotiaana

Kevään työt OYS:n lastenpsykiatrialla ­vaihtuvat ensi syksynä terveyskeskuslääkärin tehtäviin Kokkolassa.

Ajassa
”Kaikki saatiin kuitenkin suoritettua”

Opetuksen varadekaani Eriika Savontaus ja toista vuotta lääkäriksi opiskeleva Ronja Vaarama Turun yliopistosta keskustelivat korona-ajan opinnoista.