Amalgaamia aina vain (pääkirjoitus SLL 15/2002)
Hopea-elohopeaseoksesta hampaiden paikkausaineena on ensimmäiset maininnat kiinalaisissa kirjoituksissa vuodelta 659. Meidän tuntemamme hammasamalgaamin historia alkaa kuitenkin vasta vuodesta 1833. Tuolloin ranskalaiset Crawcourin veljekset veistivät hopearahoista lastuja elohopeaan, jolloin syntyi helposti muovautuva, hampaiden paikkaukseen soveltuva, kovettuva massa. Ainetta lähdettiin kaupittelemaan Yhdysvaltoihin, ja sen jälkeen amalgaamin historia onkin ollut vuoroin voittokulkua, vuoroin sotaa (Arno Forsius, henkilökohtainen tiedonanto).Hammasamalgaami olisi erinomainen paikka-aine, ellei siitä vapautuisi elohopeaa. Elohopea on myrkkynä tunnettu tuhansia vuosia ja sen toksikologia tuttua lääke- ja ympäristötieteiden historiaa. Juuri ympäristösyistä ovat Suomenkin viranomaiset antaneet määräyksiä amalgaamin käytön rajoittamisesta ja jätteen talteenotosta hoitoyksiköissä. Väitteet amalgaamipaikkojen yleisterveydellisistä haittavaikutuksista ovat harvoja yliherkkyystapauksia lukuun ottamatta näyttöä vailla.
Turun yliopistossa tarkastettiin hiljattain mielenkiintoinen väitöskirja, jossa oli tutkittu amalgaamista vapautuvan elohopean vaikutusta suun ja suoliston bakteerikasvustoon. Toisaalta tutkittiin syljen ja ulosteen elohopeapitoisuutta henkilöillä, joilla joko oli tai ei ollut amalgaamipaikkoja tai joilta ne oli poistettu (1).
Tulokset ovat uusia. Tähän asti on ajateltu, että amalgaamista vapautuva epäorgaaninen elohopea poistuu muuttumattomana ulosteiden kautta, mutta nytpä näyttääkin siltä, että osa siitä metyloituu toksiseksi metyylielohopeaksi suun ja suoliston mikrobien vaikutuksesta. Metyylielohopea absorboituu suolesta, toisin kuin epäorgaaninen elohopea. Hammaspaikat lisäävät siis myös orgaanista elohopeakuormaa.
Hyvänä uutisena sen sijaan voidaan pitää sitä, että amalgaamista vapautuva elohopea ei näytä lisäävän mikrobien yleistä resistenssiä. Elohopean resistenssigeenit voivat sijaita muiden antimikrobiresistenssigeenien yhteydessä. Kun suoliston gramnegatiivisissa bakteereissa elohopearesistenssin yleisyys voi olla yli 60 %, ei ole mahdotonta, etteivätkö nämä voisi levittää antibioottiresistenssiä laajemminkin (2). Mutta turkulaistutkimuksissa ei ollut tässä eroa sen mukaan, oliko amalgaamipaikkoja vai ei tai oliko paikat poistettu.
Potilailla, joilla oli amalgaamipaikkoja, syljen elohopeapitoisuudet osoittautuivat kuitenkin niin suuriksi (ja olivat suorassa suhteessa paikkojen määrään), että yli 20 %:lla heistä syljen elohopeapitoisuus ylitti jätevedelle sallitun enimmäismäärän (0,05 mg/l) (1) – he eivät siis oikeastaan saisi sylkeä yleiseen viemäriverkostoon vaan joutuisivat turvautumaan ongelmajätelaitokseen.
Amalgaami on edelleen käytetyin paikka-aine maailmassa. Sitä kokonaan korvaavaa materiaalia ei vielä ole näköpiirissä. Amalgaami on pelastanut varmaankin satojen miljoonien ihmisten hampaat – ja monien elämänkin – pysäyttämällä hammasinfektion etenemisen. Mutta miksi hampaita ylisummaan aina vain paikataan? Karieksen tehokkaat ehkäisykeinot on tunnettu niin yksilö- kuin yhteisötasolla jo vuosikymmenten ajan. Miksi tietoa ei hyödynnetä, onkin kokonaan toinen tarina.
KIRJALLISUUTTA
1 Leistevuo J. Dental amalgam fillings: inorganic and organic mercury in the oral and gastrointestinal environment. Annales Universitatis Turkuensis, ser. D-TOM.480 Medica-Odontologica, Turun yliopisto 2002.
2 Summers AO, Wireman J, Vimy MJ ym. Mercury release from dental ”silver” fillings provokes an increase in mercury- and antibiotic-resistant bacteria in oral and intestinal floras of primates. Antimicrob Agents Chemother 1993;37:825–34.
JUKKA H. MEURMAN
