Ajan­kohtai­sta

Apotti otettiin käyttöön ensimmäisen kerran

Peijaksen sairaalan henkilökuntaa on koulutettu uuteen järjestelmään syksyn ajan.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1

Potilastietojärjestelmä Apotti otettiin ensimmäisen kerran käyttöön lauantaina aamuyöllä. Uutta järjestelmää käytettiin Peijaksen sairaalassa Vantaalla.

Käyttöönotto sujui HUS:n mukaan hyvin, ja yö oli rauhallinen. Työvuorossa olivat sairaalan kokeneimmat työntekijät sekä lisätyövoimaa.

Apotti korvaa käytössä olevat sadat potilastietojärjestelmät. Sitä on testattu runsaan vuoden verran, ja mukana kehitystyössä on ollut lääkäreitä, hoitajia ja sosiaalialan ammattilaisia.

Lue myös

Peijaksen sairaalan henkilökuntaa on koulutettu uuteen järjestelmään syksyn ajan. Heidän apunaan on lisäksi tukihenkilöitä ongelmien varalle. Uuden järjestelmän käyttölogiikka eroaa aiemmista, ja sen oppiminen vie aikaa koulutuksesta huolimatta.

– Seuraavien viikkojen aikana keskitytään havaintojen ja virheiden korjaamiseen, sanoo Apotin toimitusjohtaja Hannu Välimäki tiedotteessa.

Loppujen HUS:n sairaaloiden on määrä ottaa Apotti käyttöön ensi vuoden aikana.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030