Ajan­kohtai­sta

Cochrane-yhteisö ajautui kriisiin

Kiistelty tanskalaisprofessori Peter Gøtzsche sai potkut hallituksesta.

Pekka Nykänen
Kuvituskuva 1

Puolueettomia lääketieteellisiä meta-analyysejä tuottava Cochrane-yhteisö on joutunut ensimmäistä kertaa historiassaan erottamaan hallituksensa jäsenen.

Tanskalaisen Peter Gøtzschen potkuja perustellaan huonolla käytöksellä. Gøtzschestä on hallituksen mukaan saatu valituksia vuodesta 2003 lähtien. Hänestä on tullut rasite yhteisön maineelle.

Riidat ovat viime aikoina kulminoituneet HPV-rokotetta koskeneeseen katsaukseen. Gøtzschen mukaan siitä oli tietoisesti jätetty pois keskeisiä tutkimustuloksia ja sivuvaikutuksia. Hän syyttää Cochranea myös läheisistä suhteista lääketeollisuuteen.

Potkut johtivat protestina neljän muun hallituksen jäsenen eroamiseen. Yhteisön säännöt vaativat sen jälkeen kahta muutakin eroamaan, joten 14 hengen hallitukseen jäi kuusi jäsentä ja koko luottamus on vaakalaudalla.

Katsaukset arvostettuja

Vuonna 1993 perustettu Cochrane tuottaa arvostettuja, näyttöön perustuvia yhteenvetoja lääketieteellisistä tutkimuksista. Yhteisössä on 11 000 jäsentä 130 maassa. Katsauksia käytetään muun muassa Käypä hoito -suositusten laadinnassa.

Gøtzsche on julkisuudessa kritisoinut erityisesti lääketeollisuutta ja psykiatriaa.

Lue myös

Kirjoista on suomennettu kaksi: Tappava psykiatria ja lääkinnän harha sekä Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus – Näin lääketiede on turmellut terveydenhoidon.

Arvostelijat syyttävät Gøtzschea asiavirheistä, puolitotuuksista ja anekdooteista, joita on mahdoton todentaa.

Gøtzsche on erikoistunut sisätauteihin. Hän on Kööpenhaminan yliopiston kliinisten tutkimusten suunnittelun ja analyysin professori. Tuoreiden tietojen mukaan hän on säilyttämässä Cochrane-jäsenyytensä ja paikkansa pohjoismaisen keskuksen johtajana.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030