Ajan­kohtai­sta

HUS arvioi, että koronavirusepidemiasta koituu 200 miljoonan euron lisälasku

HUS:n hallitus päätti myös tuplata COVID-19-testikapasiteetin.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Koronavirusepidemian taloudellinen kokonaisvaikutus HUS-alueelle on tämänhetkisen karkean arvion mukaan noin 200 miljoonaa euroa.

Näin sanoi HUS:n toimitusjohtaja Juha Tuominen eilen kokoontuneelle hallitukselle.

Tänä vuonna epidemiaan varautumisen ja sen torjunnan kustannukset näkyvät erityisesti kasvavana alijäämänä.

Ensi vuonna Tuominen arvioi kustannuspaineiden kohdistuvan varsinkin jäsenkuntalaskutukseen, kun tältä vuodelta siirtyneitä kiireettömän hoidon jonoja aletaan purkamaan.

Yli 2 000 testiä vuorokaudessa

HUS:n hallitus päätti myös koronavirustestauksen nostamisesta.

Lue myös

HUS hankkii Amplidiag Easy -laitteistoja sekä niillä tehtäviä COVID-19 -testejä Mobidiag Oy:lta seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi. Kiireellisyyden vuoksi hankinta tehdään suorahankintana.

HUS kertoi maaliskuun lopussa nostavansa testauskapasiteettinsa 1000 analyysiin vuorokaudessa. Uuden päätöksen myötä testauskapasiteettia nostetaan nopealla aikataululla 2 000–2 500 testiin vuorokaudessa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030