HUS:n sairaanhoitajalla todettiin koronavirustartunta
33 nuorisopsykiatrian työntekijää on kotikaranteenissa.
HUS:n nuorisopsykiatriassa työskentelevällä sairaanhoitajalla on todettu eilen koronavirustartunta (COVID-19).
Tartunnan saanut palasi Itävallasta Tirolin alueelta 1. maaliskuuta. Oireet alkoivat seuraavana päivänä. Tartuntaepäily heräsi vasta, kun Tirol lisättiin epidemia-alueeksi 9. maaliskuuta.
Hoitaja tekee pääsääntöisesti hallinnollista työtä, eikä potilaita ole altistunut.
Sen sijaan tartunnalle on altistunut 33 HUS:n työntekijää, joista suurin osa on nuorisopsykiatrian henkilökuntaa. Heidät on asetettu kotikaranteeniin.
Kotikaranteeniin asetetut työntekijät tekevät etätyötä.
– Joitakin muutoksia potilaiden vastaanottoihin tulee paikallisesti ja tiedotamme näistä potilaille, sanoo toimialajohtaja Matti Holi HUS:n Psykiatriasta tiedotteessa.
HUSissa todettiin eilen torstaina 23 koronavirustartuntaa. Yhteensä HUSin alueella on todettu 69 tartuntaa. Tähän mennessä todetut tartunnat kaikki liittyvät matkailuun epidemia-alueille tai kontaktiin tartunnan saaneen kanssa.