Lehti 39: Ajan­kohtai­sta 39/2004 vsk 59 s. 3600

Husin uusi poliklinikka hoitaa aikuisten ADHD:ta

Suvi Sariola

Husissa on aloittanut toimintansa aikuisten ADHD:ta ja Aspergerin oireyhtymää tutkiva ja hoitava neuropsykiatrinen työryhmä. Kuukauden päivät toimineelle poliklinikalle on jo nyt yli puolen vuoden jono.

Neuropsykiatrisessa työryhmässä tutkitaan, arvioidaan ja suunnitellaan hoito aikuisille potilaille, joilla lähettävä lääkäri epäilee tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriötä, Aspergerin tai Touretten oireyhtymää tai niihin rinnastettavaa sairautta.

Aikuisikäisiä potilaita, joilla on tämän kaltainen häiriö, on tähän saakka hoidettu julkisella sektorilla vain Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

- Suurin osa näistä potilaista lienee tähän saakka jäänyt hoidotta, mutta osa on hoidettu yksityissektorilla, arvioi poliklinikalla työskentelevä psykiatrian ja neurologian erikoislääkäri Pekka Tani.

Lähetetulvan saanut poliklinikka joutuu asettamaan potilaat kiireellisyysjärjestykseen niin, että etusijalla ovat Hus-piirin psykiatrisessa tai neurologisessa erikoissairaanhoidossa olevat potilaat.

Suomessa ei ole tutkittu, missä määrin aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä esiintyy aikuisilla.

- Amerikkalaistutkimusten mukaan 3-4 prosentilla lapsista on ADHD ja tästä ryhmästä runsaalla puolella on ADHD vielä 25-vuotiaana. Tämä merkitsisi ehkä noin prosenttia väestöstä, sanoo Pekka Tani muistuttaen kuitenkin, ettei diagnoosia ja hoitoa silti välttämättä tarvitse yhtä moni.

Aspergerin oireyhtymä on varsin harvinainen. Tanin mukaan oireyhtymä esiintyy Ruotsissa 0,35 prosentilla kouluikäisistä ja jatkuu valtaosalla heistä aikuisuuteen asti.

Lue myös

Tanin mukaan aikuisten ADHD:n hoitoon on lääkehoitoja ja erityiskuntoutusta, jotka on todettu tuloksellisiksi ja jotka voivat muuttaa merkittävästi potilaiden elämänkulkua.

- Viisitoista vuotta sitten ajateltiin, että ADHD häviää aikuisuuteen mennessä. Sen jälkeen on saatu paljon tutkimustietoa, jonka mukaan näin ei monessa tapauksessa käy, Tani toteaa.

Hän viittaa Yhdysvalloissa tehtyihin tutkimuksiin, joiden mukaan kolmella neljästä aikuisesta ADHD-potilaasta on myös jokin muu psykiatrinen ongelma.

- Käytännön kokemus on osoittanut, ettei potilaan rationaalinen hoito onnistu, ellei myös ADHD:ta oteta huomioon.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030