Kipeä aihe pyrkii esille kaikkialla Vanhusten kaltoinkohtelun pelätään lisääntyvän
Vanhusten kaltoinkohtelusta on vasta hiljattain tullut Iso-Britanniassa julkinen keskustelunaihe, kertoo tuore Lancetin pääkirjoitus. Suomessa vanhusten oloista kotona ja laitoshoidossa on taitettu peistä pitempään, mutta aihe on silti edelleen arka. Vanhusten onnelaksi ei Suomesta vielä ole, sanovat asiantuntijat. Terveydenhuoltokaan ei ole viaton. Professori Sirkka-Liisa Kivelän mielestä vanhusten ylilääkitseminen täyttää meillä joskus jopa pahoinpitelyn kriteerit.
Britanniassa on tehty muutakin kuin puhuttu, sillä Lancet viittaa muun muassa Englannissa ja Walesissa vastikään käyttöön otettuun Protection of Vulnerable Adults -ohjelmaan. Ohjelman avulla voidaan estää kaltoinkohteluun syyllistyneiden työskentely vanhusten hoitolaitoksissa ja kotihoidossa.
Lancetin pääkirjoittaja on huolissaan koko maailman kasvavasta vanhusväestöstä. Vuoteen 2050 mennessä yli 65-vuotiaiden määrä tuplaantuu monilla alueilla. Yksistään Euroopassa arvioidaan eläkeikäisen väestön määrän nousevan tulevaisuudessa lähes 30 prosenttiin.
Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa väestörakennetta ja perhesiteitä runtelee vielä aids. Sen tuhot saattavat viedä pohjaa perinteiseltä perheeseen ja vanhojen kunnioitukseen perustuvalta ikääntyvien hoivalta, Lancet arvelee.
Pääkirjoittajan päätelmä on, että lähivuosikymmeninä yhä suurempi joukko vanhuksia eri puolilla maailmaa altistuu sekä hoitajiensa että yhteiskunnan harjoittamalle kaltoinkohtelulle.
Suomi ei ole lintukoto
Suomessa vanhusten kohtelua alettiin tutkia 1970-80-lukujen vaihteessa, kertoo Turun yliopiston yleislääketieteen professori ja geriatrian erikoislääkäri Sirkka-Liisa Kivelä. Hänen johtamissaan 80-luvun loppupuolen tutkimuksissa todettiin, että yli 65-vuotiaista miehistä noin 3 prosenttia ja naisista 7-8 prosenttia oli tullut eläkeiässä joko perheenjäsenen tai jonkun ulkopuolisen kaltoinkohtelemaksi.
Tutkimuksissa kaltoinkohtelun määritelmä oli laaja, sillä se sisälsi fyysisen, psyykkisen ja seksuaalisen väkivallan, taloudellisen riiston, oikeuksien rajoittamisen ja hoidon tai avun laiminlyönnin.
- On huomattava, että tutkimuksistamme jäivät kokonaan ulkopuolelle muistihäiriöpotilaat. Kuinka paljon he ovat kokeneet huonoa kohtelua, sitä ei tiedä kukaan, Kivelä huomauttaa.
Päivälehtien uutisten perusteella Kivelä pelkää, että tilanne on huono. Hän ounastelee, että meille on esimerkiksi leviämässä rikollisuuden muoto, josta kanadalaiskollegat kertoivat jo 1980-luvulla.
- Siellä toimi jo tuolloin rikollisliigoja, jotka etsivät muistihäiriöistä kärsiviä ihmisiä, hankkiutuivat heidän tuttavuuteensa ja veivät näiltä omaisuuksia. Sanottiin, että nämä liigat pystyivät tunnistamaan muistihäiriöiset kadulta paremmin kuin lääkärit koskaan.
Lisää tutkimusta Suomessa tarvittaisiin vanhusten hoitolaitosten, kotisairaanhoidon ja kotipalvelun todellisuudesta, Kivelä toteaa.
Pahoinpitelyä lääkkeillä
Sirkka-Liisa Kivelän mielestä ikääntyneiden kaltoinkohtelusta huolestuneiden lääkäreiden tulisi Suomessa puuttua nopeasti vanhusten ylilääkitsemiseen.
- Mielestäni meillä vanhuksia pahoinpidellään lääkkeillä. Vanhoille ihmisille määrätään muun muassa neurolepteja, opioideja ja bentsodiatsepiineja täysin eri tavalla kuin geriatrian oppikirjoissa suositellaan, Kivelä sanoo.
Hänen mukaansa lääkärit pyrkivät liian usein korjaamaan vanhuksen lääkkeestä saaman sivuvaikutuksen uudella lääkkeellä. Lisäksi hänestä näyttää, että esimerkiksi serotoniinioireyhtymä tunnetaan huonosti, ja perin kehnoa on myös tietämys jopa vaarallisimmista lääkkeiden yhteisvaikutuksista. Käsityksiensä tueksi Kivelällä on julkaisua vaille valmista tutkimustietoa.
Kriisistä tulee pian kaaos
Syitä vanhustenhoidon ongelmille Kivelä näkee useita, syyllisiä vähemmän. Moni paha kun saa alkunsa poliittisen tahdon ja koulutuksen puutteesta; kun ei opeteta, ei osata.
- Kun ajatellaan Suomenkin väestönkehitystä, ei voi muuta kuin ihmetellä, miksi meillä geriatrinen ja gerontologinen koulutus lyötiin 1980-luvulla tyystin laimin, ja nykyisinkin koulutus on aivan liian vähäistä. Olemme Ruotsia 30 vuotta jäljessä, mikä näkyy jo siinä, että Ruotsissa on yli 600 geriatrian erikoislääkäriä kun meillä heitä on satakunta.
Vanhusten hoitokäytäntöjä on ollut viemässä hakoteille valtava akuutin hoidon ideologian arvostus, Kivelä sanoo. Hoitamisen ihanne kopioidaan niine hyvineen yliopistosairaalamaailmasta huomaamatta, ettei se sovi pitkäaikaishoitoon.
- Pitkäaikaishoidossa tarvittaisiin usein lääkkeiden sijaan psykososiaalisia hoitoja, fysiatrista hoitoa, hierontaa, keskusteluterapiaa, liikuntaa, muuta toimintaa ja hyvää ravitsemusta.
Kivelän mielestä Suomessa ollaan vanhustenhoidossa liukumassa hallitsemattomaan tilanteeseen.
- Hyvinvointiyhteiskuntamme on nyt vanhusten hoidon kriisissä ja jos kehitys jatkuu näin, ajaudumme tulevaisuudessa täyteen kaaokseen.
Enemmän tekoja tarvitaan
Toisin kuin ehkä Brittein saarilla, vanhusten kaltoinkohtelu on meillä ollut jonkin verran julkisuudessa jo ainakin 1980-luvulta lähtien, Stakesin tutkimusprofessori Marja Vaarama toteaa.
Vaarama itse tutki 1990-luvun lopulla muun muassa vanhusten kaltoinkohtelua pitkäaikaishoidossa. Tutkimuksen mukaan kaltoinkohtelua oli kokenut joka viides pitkäaikaishoidettu vanhus.
Myös vanhusten kohtaamasta perheväkivallasta on tohdittu jo puhua, mutta kaikki tämä ei tarkoita, että kyseessä olisi asia, joka haluttaisiin aina kohdata. Seniorikansalaisten kaltoinkohtelusta puhumista kavahdetaan, kiteyttää Vaarama.
Hyvääkin on silti saatu aikaiseksi. Valtakunnallinen vanhusten hoidon laatusuositus ja sen paikalliset sovellukset ovat askelia eteenpäin. Niissä tosin puhutaan useimmiten yleisellä tasolla vanhusten hyvästä kohtelusta.
- Me tarvitsimme valtakunnallisen ohjelman ja lisää lainsäädäntöä vanhusten kaltoinkohtelun ehkäisemiseksi, Vaarama sanoo. Esimerkiksi hän ottaa Ruotsin Lex Saran. Lain mukaan jokaisella vammais- ja vanhushuollossa työskentelevällä on velvollisuus tehdä ilmoitus asiakkaiden huonosta hoidosta tai kohtelusta sellaista nähdessään.
Terveydenhuolto itse kaltoinkohdeltu?
Vaarama ei täysin jaa brittilehden huolta vanhusten kunnioituksen rapautumisesta. Ainakin Suomessa tutkimukset osoittavat, että sukupolvien välinen solidaarisuus on vielä vahvaa.
- Siksi täytyy kysyä, mistä terveydenhuoltoon on pesiytynyt se kylmyys, jota vanhukset joutuvat siellä usein kokemaan? Tunteeko terveydenhuolto itsensä aliarvostetuksi ja puolestaan yhteiskunnallisesti kaltoinkohdelluksi, niin että se näkyy näin, Vaarama ihmettelee.
Hän kertoo saavansa usein puheluita vanhuksilta ja näiden omaisilta, jotka kertovat terveydenhuollossa ikäihmisen osaksi tulleesta ylimielisestä tai piittaamattomasta kohtelusta.
- Mummo menee vääränä päivänä terveyskeskukseen ja kukaan ei välitä, vaikka hän istuu siellä turhaan koko päivän syömättä ja juomatta. Tai tytär havaitsee, että äidille on aloitettu raskas psyykelääkitys, vaikka äidillä ei minkäänlaista psyykkistä taustaa, vaan hän on sekava keuhkokuumeen lääkityksen takia, Vaarama kertoo esimerkkejä.
Vaaramakin näkee lääkärien koulutuksessa kohentamisen varaa. Hänestä ammattikunta tarvitsisi lisää osaamista niin ihmissuhdetaidoissa kuin geriatriassa ja gerontologiassakin.
