Ajan­kohtai­sta

Kohututkijan kohtalosta epäselvyyttä

Ihmisalkion geenien muuntelijaa voi odottaa kuolemantuomio.

Pekka Nykänen
Kuvituskuva 1

Ihmisalkion geenien muuntelu saattaa käydä kiinalaistutkijalle kohtalokkaaksi.

He Jiankui herätti marraskuun lopulla kohua, kun hän kertoi maailmaan syntyneen kaksi tyttölasta, joiden geenejä oli muunneltu koeputkihedelmöityksen yhteydessä. Hän katosi pian kokeensa julkistamisen jälkeen julkisuudesta, eikä hänen kohtalostaan ole varmuutta.

Usean tiedotusvälineen mukaan hän on joutunut Kiinan viranomaisten hampaisiin. Maan tiedeministeriön kerrotaan aloittaneen hänestä virallisen tutkinnan. Rikkomukset tiedemaailman sääntöjä vastaan voivat johtaa Kiinassa rikossyytteisiin.

Tutkijaa syytetään tiettävästi myös korruptiosta. Korruptio on Kiinassa monen kuolemantuomion taustalla, ja se saattaa uhata myös Hetä.

Hen uskotaan oleskelevan raskaasti vartioidussa, yliopiston omistamassa asunnossa Shenzenin kaupungissa. Onko hän kotiarestissa vai suojelevatko vartijat häntä tappouhkauksilta, on ulkomaailmalle epäselvää.

Kokeen uskotaan onnistuneen

Tiedemaailma tuomitsi Hen kokeen välittömästi. Sitä kuvattiin roistomaiseksi, sillä seuraukset voivat olla arvaamattomia. Mikään ei takaa, että lapset syntyvät terveinä. Lisäksi alkioon tehdyt muutokset periytyvät. Ihmisen paranteluun liittyvistä eettisistä ongelmista puhumattakaan.

Lue myös

Korruptiosyytteet liittyvät siihen, että Hen uskotaan rahoittaneen hankkeensa itse. Hän on ansainnut kymmeniä miljoonia euroja myymällä geenialan teknologioita. Hankkeen arvioidaan pysyneen salaisena, koska He lahjoi viranomaisia sekä työntekijät hiljaisiksi ja ylipäätään mukaan epäilyttävään projektiin. He on fyysikko. Hänen ei uskota itse muuntaneen geenejä tai suorittaneensa hedelmöityksiä.

He itse on kertonut häneen yhteyden saaneille länsimaisille tutkijoille voivansa hyvin. Hän kertoi pystyvänsä seuraamaan länsimaisia uutisia itsestään ja saavansa liikkua ainakin rajatusti asuntonsa ulkopuolella.

Täysi varmuus Hen kokeen onnistumisesta puuttuu yhä, mutta sen uskotaan olevan totta. He väitti muuntaneensa CCR5-geeniä CRISPR-cas-9 -tekniikalla niin, että lapset saavat immuniteetin HI-virusta vastaan.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030