Ajan­kohtai­sta

Deltamuunnos kaataa odottajia sairaalaan

Raskaana olevien rokotustilanteesta ei ole tilastoja, mutta tuntuman mukaan jopa puolet heistä voi olla rokottamattomia.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Koronaviruksen deltamuunnos on tuonut mukanaan entistä suuremman riskin sille, että raskaana oleva nainen saa koronataudin vakavan muodon.

– Syyskuusta 2020 on ollut selvää, että raskaana olevilla korona aiheuttaa enemmän hengitystuen tarvetta ja potilaat joutuvat useammin sairaalaan kuin naiset, jotka eivät ole raskaana. Alfa- ja deltamuunnosten myötä tilanne on pahentunut, kertoo ylilääkäri ja synnytysten ja naistentautien päivystystoiminnan linjajohtaja Aydin Tekay Husista.

Deltamuunnos jopa kaksinkertaistaa ennenaikaisen synnytyksen riskin ja odottajat sairastuvat keuhkokuumeeseen tai tarvitsevat tehohoitoa kaksi kertaa useammin kuin silloin, kun valtaviruksena oli alkuperäinen koronavirus. Keisarileikkauksia joudutaan tekemään 1,5–kertainen määrä.

– Hapetus menee huonompaan suuntaan aika nopeasti ison kohdun takia. Kun äiti hapettuu hyvin, sikiö pärjää, mutta jos happisaturaatio laskee, pitkään ei pärjätä.

Korona voi myös pahentaa raskauteen muutenkin liittyviä koagulaatio-ongelmia.

Husissa on tehty ennenaikaisia sektioita vaikean koronataudin takia kuukausittain, hankalimpina aikoina jopa useita viikossa. Sairaalahoidossa koronan takia olleista kolme prosenttia on ollut raskaana. Tässä raskaana olevat ovat yliedustettuina verrattuna muuhun väestöön.

Rokote pelottaa

Koronarokotusta on Suomessa suositeltu odottajille kesästä saakka. Sitä, kuinka moni odottajista on ottanut rokotteen, ei tiedetä. Tieto saadaan jälkeenpäin, kun tilastoista voidaan yhdistää tänä vuonna synnyttäneet ja rokotuksen ottaneet. Tekayn työn kannalta tieto olisi tärkeä jo nyt.

– Kysymme vaivihkaa äitiyspoliklinikkakäynneillä. Tuntuma on, että alle puolet on saanut rokotteen. Osa odottajista ei ole osannut päättää, osa pelkää rokotteen mahdollisesti aiheuttamaa riskiä sikiölle.

Tekay muistuttaa, ettei mRNA-rokotteiden ole todettu aiheuttavan sikiölle haittaa.

Lue myös

– Äidit pelkäävät rokotteen aiheuttamaa teoreettista riskiä, mutta unohtavat sairastumisen aiheuttaman konkreettisen riskin, hän murehtii.

Raskaus pitäisi määritellä riskiksi

Tekayn mielestä raskaana olevat pitäisi määritellä ryhmäksi, jolla on suurentunut riski sairastua vakavaan koronatautiin. Monissa maissa näin on tehty.

– Mielestäni on riittävästi näyttöä, että raskaus on riskitilanne.

Toistaiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei ole listannut odottajia riskiryhmäluetteloonsa.

Tekay antaisi odottajille kolmannen rokotteen, jos kahdesta ensimmäisestä on jo kulunut aikaa, samoin kuin muillekin riskiryhmille. Tärkeintä kuitenkin olisi, että he ottaisivat edes ensimmäisen ja toisen rokotteen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030