Lehti 1-2: Ajan­kohtai­sta 1-2/2020 vsk 75 s. 23

Koulutuspaikka- kyselyn vastaajamäärä kasvoi

Hertta Vierula

Nuorten Lääkärien Yhdistyksen (NLY) koulutuspaikkakyselyn perusteella palkitaan tänä vuonna seitsemän koulutuspaikkaa. Viisi edustaa perusterveydenhuoltoa, kaksi erikoissairaanhoitoa. Perusterveydenhuollosta palkitaan Perusturvakuntayhtymä Karviaisen, Pieksämäen, Sipoon, Valkeakosken ja Viitasaaren terveyskeskukset.

Erikoissairaanhoidon puolelta palkitaan HUS:sta Porvoon sairaalan operatiivinen tulosyksikkö ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä Vaasan keskussairaalan Lastentautien vastuualue.

NLY:n kyselyyn vastasi 1 668 erikoistuvaa ja yek-vaiheen lääkäriä.

NLY:n koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Sara Kaartinen iloitsee suuresta vastaajamäärästä. Se antaa kyselylle enemmän painoarvoa ja tekee myös mahdolliseksi yhä useamman koulutuspaikan arvioinnin. Kustakin paikasta pitää olla vähintään viisi vastaajaa, jotta tulokset voidaan raportoida.

Keskussairaalat pärjäsivät kyselyssä kaiken kaikkiaan parhaiten, terveyskeskukset tulivat toisena. Yliopistosairaalat saivat vastaajilta huonoimmat arviot.

– Tiedämme, että esimerkiksi HUS on aloittanut korjaustoimenpiteet edellisen kyselyn huonojen tulosten jälkeen. Vielä muutokset eivät kuitenkaan näy kyselyn tuloksissa.

Lue myös

Vastaajat arvostavat kyselyn perusteella sitä, että koulutus on hyvin suunniteltu ja rakennettu. Nuoret lääkärit haluavat tietää, kuka koulutuksesta vastaa ja keneltä voi tarvittaessa kysyä apua.

Negatiivisia arvioita saivat paikat, joissa perehdytys oli puutteellista ja koulutettavia kohdeltiin vain työvoimana.

Kyselyssä selvitettiin muun muassa sitä, kuinka monelle oli määritelty osaamistavoitteet koulutusjaksolle. Kaartinen yllättyi tuloksista.

– Vain 40 prosenttia vastasi myöntävästi. Se on todella vähän.

NLY:n koulutuspaikkakysely tehtiin nyt kolmannen kerran.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030