Ajan­kohtai­sta

Lääkäri palkitaan kongressin tuomisesta Suomeen

Uusi Lääkäri & Kongressi -palkinto jaetaan ensimmäisen kerran tammikuussa.

Heli Väyrynen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Uusi Lääkäri & Kongressi -palkinto jaetaan tammikuun Lääkäripäivien yhteydessä lääkärille, joka on tuonut menestyksekkäästi oman alansa kongressin Suomeen.

Perusteena voi olla myös taustatyö kongressin hakemisessa tai muu myönteinen vaikuttaminen Suomen rooliin kansainvälisesti.

Vuosittain jaettava palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa, ja sen rahoittaa Suomen Messusäätiö.

Lue myös

– Lääketieteen kongressin kotiuttaminen Suomeen edellyttää lähes poikkeuksetta sitoutunutta ja osaavaa lääkäritutkijaa, joka työskentelee hankkeen hyväksi oman päivätyönsä ohella, kertoo Messukeskuksen kansainvälisestä myynnistä vastaava kongressipäällikkö Paula Blomster tiedotteessa.

Kansainväliset kongressit tuovat alan päättäjät, asiantuntijat ja uusimmat innovaatiot Suomeen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030