Lehti 43: Ajan­kohtai­sta 43/2004 vsk 59 s. 4100

Lääkäri voi hyödyntää tietotaitoaan politiikassa

Ulla Järvi

Yhteystietonsa liitolle antaneilta lääkäriehdokkailta udeltiin Lääkärilehden kyselyssä myös näkemystä lääkärin ammattiaseman arvosta paikallispolitiikassa. Tarjolla oli kolme erilaista väittämää.

Vastausten perusteella voi todella sanoa, että lääkärit näyttävät vahvasti arvostavan omaa ammattiaan. Peräti 15 vastaajaa valitsi näkemyksiään parhaiten kuvaavaksi väittämäksi: Lääkärinä näkee elämän eri ilmiöitä ja siitä on apua kunnallisessa päätöksenteossa kaikilla sektoreilla.

Kaksi ehdokasta katsoi, että lääkärinä toimiminen ei anna muita ammatteja kummallisempaa tietämystä kunnallisessa päätöksenteossa.

Vain yksi lääkäriehdokas rajoitti asiantuntemuksensa valitsemalla väittämän: lääkärinä toimiminen perehdyttää nimenomaan terveyspolitiikkaan, mutta muissa kysymyksissä siitä ei ole apua.

Eräs vastaaja kommentoi kipakasti tätä viimeksi mainittua väittämää:

- Ei pidä paikkaansa! Toisaalta demokratian perimmäinen olemus on siinä, että maallikot hoitavat asioita. Ei-lääkärit tekevät linjapäätöksiä terveydenhuollossa ja lääkärit esimerkiksi kaavoituksessa - jossa siinäkin on tärkeä terveydellinen aspekti olemassa. Kuten lasten päivähoidon järjestämisessä on olemassa terveydellinen aspekti. Jatkanko? kyseli vastaaja ilkikurisesti.

Hänen mielestään on myös tärkeää, että lääkäreitä on päättämässä siellä, missä tehdään heitä koskevia ratkaisuja. Sama vastaaja kuitenkin lisäsi, että vaikka lääkärin tietotaito voi ulottua laajoille elämänalueilla, on hyvä muistaa, että niissä muissa asioissa on varmasti myös lääkäreitä paremmin perehtyneitä.

Elämän ilmiöt kasvattavat

Vastausten perusteella lääkäriä tunnutaan arvostavan kunnallispolitiikassa yleisemminkin.

- Lääkäri on politiikassa hyvin arvostettu ja häntä kuunnellaan, tietenkin persoonansa mukaan. Itselläni 32 vuoden kokemus on ollut rikastuttava eikä mitään ongelmia ole ollut. Aina on otettu todesta, jo silloin 21-vuotiaana, kun olin miltei ainoa nainen valtuustossa ja hyvin nuori! Sosiaali- ja terveyslautakunta ovat olleet mun juttu ja nyt sairaanhoitopiirin hallitus. Olisin voinut olla missä tahansa muussakin lautakunnassa, mutta olen kokenut eniten olevani hyödyksi omalla alallani, pohdiskeli eräs vastaaja.

Moni kunnallispolitiikassa toimivista ja sinne pyrkivistä lääkäreistä korosti työ- ja elämänkokemuksen merkitystä.

- Lääkärin työssä kertyy kokemusta sosiaali- ja terveyssektoreilta, elämän raadollisempikin puoli on näkyvillä ja tämä auttaa uskoakseni arkipäivän tilanteissa, tuo vastapainoa bisnesihmisten maailmankuvaan, totesi eräs vastaaja.

- Lääkärin ammatti antaa mielestäni keskimääräistä paremmat edellytykset. Olemme ensinnäkin korkeasti koulutettu ammattiryhmä, toiseksi joudumme työssämme näkemään tiedon rajallisuuden. Kolmanneksi näemme työssämme elämän nurjan ja raadollisen puolen, näemme taloudellisten päätösten vaikutukset myös yksilöön ja näemme kunnan perusturvajärjestelmän toimimisen tai toimimattomuuden käytännössä, perusteli eräs lääkäriehdokas.

Lakonisesti kommentoi eräs maalaiskunnan ehdokas:

- Lääkäri on tottunut hankkimaan tietoa, tekemään analyysin ja sen pohjalta ratkaisun ja perustelemaan päätöksensä. Ei politiikka sen kummallisempaa ole.

Itsestään ei saa luulla liikoja

Ne lääkärit, joilla oli jo kokemusta kunnallisen päätöksenteon monimutkaisuudesta ja demokratian pelisäännöistä, toivat kyselyssä esille myös toisen puolen.

Lue myös

- Maallikkojen kanssa voi olla vaikea keskustella terveydenhuoltoon liittyvistä asioista, sillä he eivät välttämättä tiedä, miten järjestelmä toimii ja mitä on arkitodellisuus. Toisaalta lääkärit eivät tiedä, miten yritysmaailma toimii ja miten asiat saadaan luistamaan muualla yhteiskunnassa, totesi lääkäri, jonka mielestä sivistykseen kuuluu myös yhteiskunnallinen valveutuneisuus.

Hän myös koki lähes velvollisuutenaan toimia yhteisten asioiden hyväksi ja korosti, ettei kaikessa tarvitse olla asiantuntija, koska vieraista asioista voi aina ottaa selvää.

- Lääkärit eivät ymmärrä yhteiskunnallisen verkostoitumisen ja lobbaamisen merkitystä. Päättäjiin ei olla yhteydessä eikä näkemyksiä tuoda esille kuin omassa piirissä. Yhteiskunnallisesti aktiivisia ja rohkeita lääkäreitä tarvitaan tuomaan ammattikunnan näkemyksiä esille, huomautti sama vastaaja.

Asiantuntijuuteen liittyy muitakin vaaran paikkoja:

- Korkea koulutustaso periaatteessa helpottaa kokonaisuuksien näkemistä, mikä on välttämätöntä politiikassa. Terveydenhuollon tuntemus on eduksi, sillä niin iso osa kunnallisesta päätöksenteosta pyörii terveydenhuollon ympärillä, mutta samalla on olemassa myös vaara, että valtuutettuna unohtaa edustavansa käyttäjiä eikä organisoijia, muistutti eräs vastaaja asiantuntijuuden sudenkuopista.

Eräs lääkäriehdokas kiteytti asian ytimekkäästi:

- Lopulta kuitenkin tärkein on se ihminen itse eikä koulutustausta. On kyettävä yhteistyöhön ja pystyttävä näkemään oman erikoisosaamisensa ulkopuolisiakin asioita ja osattava laittaa oma alueensa sille kuuluvaan lokeroon kunnan koko toimialan sisällä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030