Lehti 37: Ajan­kohtai­sta 37/2001 vsk 56 s. 3677

Lääkärikin tarvitsee johtamisoppeja Lääkäriliiton työryhmä esittää uudenlaista johtamiskoulutusta

Ulla Järvi

Loistava lääkäri ei välttämättä ole hyvä esimies. Taitava hallinnoija ei ollenkaan aina nauti kollegojen ammatillista arvostusta.

- On selvää, etteivät lääkärin peruskoulutus tai erikoistuminenkaan voi antaa riittävästi valmiuksia hallinnollisiin ja esimiestehtäviin. Näin osoitti myös Lääkäri 98 -tutkimus, toteaa Suomen Lääkäriliiton koulutuspäällikkö Hannu Halila. Nykyaikana työyhteisöjen johtajilta vaaditaan niin henkilöstöjohtamisen taitoja kuin taloudellisten kysymystenkin hallintaa.

Nykymuotoinen erikoislääkärin hallinnon pätevyys kuitenkin lakkaa vuoden 2002 loppuun mennessä.

- Näytti vahvasti siltä, ettei opetusministeriössä edes suunniteltu lääkäreille suunnatun uudenlaisen hallintokoulutuksen aloittamista. Joku olisi jo voinut kysyä, eikö lääkäreitä edes haluta terveydenhuolto-organisaatioiden johtotehtäviin. Tähän ei Lääkäriliitossa voitu suostua, joten opetusministeri Maija Rask kehottikin meitä ja lääketieteellisiä tiedekuntia käynnistämään uusimuotoisen koulutuksen suunnittelun, kertaa Hannu Halila vajaan parin vuoden takaisia tapahtumia.

Liitto perustikin lääkärien johtamiskoulutuksen tulevaisuuden suunnittelemiseksi työryhmän, jonka tekemä muistio toimenpideohjelmineen on nyt käsitelty Lääkäriliiton hallituksessa. Professori Mats Brommels toimi työryhmän puheenjohtajana.

Koulutusta tarpeen mukaan

Työryhmä ehdottaakin pikaisia jatkoneuvotteluja ehdotustensa toteuttamisesta opetusministeriön ja lääketieteellisten tiedekuntien kanssa. Pikaiset toimet ovatkin tarpeen, jotta lääkärin johtamis- ja hallinnollinen koulutus voi jatkua heti vuoden 2003 alussa.

Suunnitelmien pohjaksi tehtiin kysely lähivuosina hallinnon pätevyyden suorittaneille lääkäreille. He olivat hankkineet pätevyyden keskimäärin yhdeksässä vuodessa erikoistumisestaan.

- Heidän koulutusprosessia koskevat ehdotuksensa olivat sangen samansuuntaisia, kertoo Hannu Halila. Vastaajat toivoivat yksilöllistä, hyvin suunniteltua prosessinomaista koulutusta, jonka sopiva kesto olisi noin kaksi vuotta. Koulutuksen painopisteen toivottiin siirtyvän hallinnosta johtamistaitoihin, nimenomaan asiantuntijaorganisaation johtamiseen.

- Lääkäreiden kiinnostus johtajantehtäviin on matala ja usein pinnallista. Halutaan vaikutusvaltaa, mutta ei ymmärretä, että se vaatii tavanomaisesta ammattitaidosta poikkeavaa osaamista. Superspesialistit eivät oivalla terveydenhuollon ulkopuolella olevien yhteiskunnan lohkojen merkitystä terveyden edistäjinä. Erikoissairaanhoito on aidosti asiantuntijaorganisaatio. Johtamisessa korostuu ihmisten kanssa puhuminen ja asioiden junailu. Johtaja on kansankiihottaja ja kolportööri, todetaan työryhmän muistiossa kipakasti.

Räätälöity johtajatutkinto

- Nyt esitetäänkin, että hallinnon pätevyys korvataan yliopistollisella johtajatutkinnolla, kertoo Hannu Halila. Tutkinto olisi osa lääkärin ammatillista jatkuvan koulutuksen periaatetta.

Lue myös

Halilan mukaan erikoistuminen ennen johtajakoulutusta on tärkeää työyhteisön sisäisten arvostus- ym. suhteiden vuoksi.

- Yksi oleellinen muutos nykyjärjestelmään ehdotuksessa on se, ettei erikoislääkäriltä enää edellytetä kahden vuoden hallinnollista työkokemusta. Tämän on moni kokenut hankalaksi, koska koulutuksen tietoja tarvittaisiin johtamistehtävissä heti eikä vasta koulutuksen jälkeen, Halila huomauttaa.

Koulutukseen esitetään kuuluvaksi johtamista, viestintää ja vuorovaikutusta, terveyspolitiikkaa sekä taloutta.

- Keskeinen idea on kuitenkin se, että vaikka opetus tiedekunnissa olisikin yhteismitallista, lääkärit pystyisivät sisällyttämään johtajatutkintoon juuri niitä opintoja, joita omassa työssään tarvitsevat. Voidaan ajatella, että esimerkiksi eri sektoreilla toimivien johtajien koulutustarpeet olisivat jonkin verran erilaiset, Halila toteaa.

Muistio luovutetaan myös opetusministerille. Jatkotoimet riippuvatkin sitten ministeriöstä ja tiedekunnista.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030