Lääkeresistenssi hankaloittaa matkailijoiden vaikeiden ripulitautien hoitoa
Vaikeaoireisen ja pitkittyneen turistiripulin hoitoon on tullut mietittävää, sillä etenkin Kaakkois-Aasiassa salmonellojen ja kampylobakteerien lääkeresistenssitilanne on vaikeutunut. Euroopassa hankalaa resistenssialuetta on Pyreneitten niemimaa. Kampylobakteerikannat ovat kuitenkin kaikkialla maailmassa muuttuneet yhä resistentimmiksi.– Tavallaan nyt ollaan takaisin 1980-luvun tilanteessa. Viime vuosikymmenellä oli käytettävissä fluorokinolonit ja nämä sairaudet melkein unohdettiin. Nyt täytyy taas vähän miettiä, mitä tehdään, sanoo Turun yliopistossa kesäkuun alussa väitellyt Antti Hakanen.
Kansanterveyslaitoksen mikrobilääkelaboratoriossa tutkijana toimiva Antti Hakanen tutki väitöskirjatyössään suomalaisilta potilailta eristettyjen Salmonella enterica- ja Campylobacter jejuni -kantojen mikrobilääkeherkkyyttä vuosina 1995–2001. Thaimaan-matkoilta saatujen salmonellojen matala-asteinen fluorokinoloniresistenssi yleistyi tänä aikana lähes kymmenkertaiseksi: vuonna 2001 näiden kantojen osuus oli 54 %. Ulkomailta saatujen kampylobakteerien resistenssitilanne on vielä huonompi, sillä niistä 57 % on fluorokinoloneille korkea-asteisesti resistenttejä.
– Kaakkois-Aasiasta tulevan turistiripulipotilaan ensisijaishoito ei oikein enää voi olla fluorokinoloni. Mikä se sitten on, onkin hyvä kysymys. Harkita voi makrolidiantibioottia, sanoo Antti Hakanen.
– Jos vain mahdollista, on otettava näyte ja pyrittävä tarkkaan diagnoosiin.
Sairaalaan asti päätyvän kuumeisen ripulipotilaan hoito aloitetaan edelleen fluorokinolonilla, mutta seurannan on oltava tarkkaa ja hoitoon on pian liitettävä salmonellaan tehoava antibiootti, esimerkiksi 3. polven kefalosporiini, jos tauti ei ala hellittää.
Salmonellan resistenssi on useimmiten matala-asteista, ja monessa laboratoriossa kannat tulkitaan vielä herkiksi. Kuitenkin se voi olla syynä hoidon epäonnistumiseen. Antti Hakanen toivookin laboratorioiden kiinnittävän huomiota näihin kantoihin.
Turistiripulin ehkäisylääkitystä ei matkailijalle pitäisi antaa kuin tarkkaan harkiten, sillä ehkäisevä fluorokinolonilääkitys saattaa pikemminkin johtaa siihen, että potilaalle valikoituu resistentti kanta. Vain vakavaa perustautia sairastaville voidaan reseptiä harkita, mutta silloinkaan ei välttämättä ehkäisevää lääkitystä.
– Ehkäisylääkityksen sijasta voisi miettiä itsehoitolääkitystä, johon potilas ryhtyy vasta kun sairastuu. Amerikkalaisten suosima linja on suuri kerta-annos, esimerkiksi 750 mg siprofloksasiinia tai jopa tupla-annos, sanoo Hakanen.
– Lääkekuurin pidentäminen ei tilannetta paranna, jos tauti ei ole noilla pitoisuuksilla talttuakseen. Parin viikon kaukomatkalla sairastuvat turistiripuliin melkeinpä kaikki. Muutaman päivän ripuliin ei lääkitystä tarvita, vaan runsaasti nestettä ja lepoa. Suurin osa paranee spontaanisti. Oman matkansa Antti Hakanen kyllä rakentaisi niin, että tärkeä osuus kuten luento ajoittuisi matkan alkuun.
MARIANNE JANSSON
