Ajan­kohtai­sta

Länsi-Pohjassa pojat saavat jo HPV-rokotteen

Järjestely on voimassa, kunnes poikien HPV-rokote tulee kansalliseen rokotusohjelmaan, sanoo ylilääkäri Kari S. Lankinen.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Länsi-Pohjassa on syksystä lähtien tarjottu HPV-rokotuksia myös viidesluokkalaisille pojille.

Neljässä kuukaudessa noin puolet Kemin viidesluokkalaisista pojista on rokotettu, iloitsee avoterveydenhuollon ylilääkäri Kari S. Lankinen, jonka aloite poikien HPV-rokottaminen oli.

Viidesluokkalaisille tytöille tarjotaan HPV-rokotetta kansallisen rokotusohjelman puitteissa koko Suomessa. Vuosina 2004–2006 syntyneiden kemiläisten tyttöjen rokotuskattavuus on ollut 67,7–70,5 prosentin luokkaa. Tyttöjen rokotusten alkaessa 2013 kattavuus oli Länsi-Pohjassa aluksi pitkään selvästi pienempi kuin pojilla.

Rokotusasiat tulivat Kari S. Lankiselle aikanaan syvällisellä tavalla tutuiksi, kun hän työskenteli Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta edeltäneellä Kansanterveyslaitoksella. Lankinen on aiemminkin aloittanut vastaavia rokotuskampanjoita. Kainuun sote alkoi hänen aloitteestaan antaa rotavirusrokotteita vauvoille vuonna 2008, ennen kuin se tuli kansalliseen rokotusohjelmaan heinäkuussa 2009.

Kalajoen lapset saivat puolestaan vesirokkorokotteen jo kesäkuusta 2016 alkaen. Kansallisessa rokotusohjelmassa se on ollut vuodesta 2017 alkaen.

Suoja visvasyylää vastaan

Poikien HPV-rokotusten suosion yhdeksi syyksi Lankinen arvioi sen, että heille tarjottava Gardasil 9 -rokote suojaa paitsi monilta syöviltä ja niiden esiasteilta, myös kondyloomalta.

Tytöt saavat kansallisen rokotusohjelman Cervarix-rokotteen, joka ei suojaa kondyloomalta.

– Uskoisin, että visvasyylä on nuorille ihmisille paljon ajankohtaisempi asia kuin esimerkiksi kohdunkaulansyöpä, joka voi ilmaantua vuosikymmeniä myöhemmin.

Pojat ja heidän huoltajansa ovat saaneet tiedon rokotusmahdollisuudesta kouluterveydenhuollon tiedotteen kautta. Muuta kampanjaa ei ole tehty.

Lue myös

Myös Ylitorniolla on aloitettu poikien HPV-rokotukset. Siellä jo 63 prosenttia viidesluokkalaisista pojista on ottanut rokotteen.

Keminmaalla, Tervolassa ja Torniossa pojat alkavat saada HPV-rokotteet keväällä.

Tyttöjen HPV-rokotus tuli kansalliseen rokotusohjelmaan 2013. THL on suositellut myös poikien rokottamista, ja poikien HPV-rokotukset mainitaan nykyisessä hallitusohjelmassa. Rokote tulee poikien ohjelmaan aikaisintaan syksyllä 2020.

Länsi-Pohjan järjestely on voimassa, kunnes poikien HPV-rokote tulee kansalliseen rokotusohjelmaan.

– Tämä on myös pieni viesti maakunnista maan hallitukselle, STM:lle ja THL:lle.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030