Lehti 7: Ajan­kohtai­sta 7/2019 vsk 74 s. 368

Lasten rokotuskattavuus on parantunut

Tuomas Keränen

Tuhkarokolta, vihurirokolta ja sikotaudilta suojaavan MPR-rokotteen sai THL:n mukaan 96 prosenttia vuonna 2016 syntyneistä. Kasvua vuonna 2015 syntyneisiin on lähes kaksi prosenttiyksikköä.

Kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaava viitosrokote aloitetaan noin 99 prosentille lapsista.

Myös pneumokokkirokotteen suosio kasvoi. Se annettiin vuonna 2016 syntyneistä 96 prosentille. Rotavirusrokotteen on saanut 92 prosenttia lapsista.

Lue myös

Kiivaasta rokotekeskustelusta huolimatta rokottamattomuus on Suomessa harvinaista. Ainoastaan noin prosentti lapsista ei ole saanut kansallisen rokotusohjelman perusrokotuksia lainkaan kolmeen ikävuoteen mennessä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030