Ajan­kohtai­sta

Lasten rokotuskattavuus on pysynyt hyvänä

Rokottamattomia on vain alle prosentti kouluikään ehtineistä.

Heli Väyrynen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Lasten rokotuskattavuus on Suomessa erittäin hyvä ja rokottamattomuus harvinaista. Kattavuuksissa on kuitenkin eroja rokotteiden ja alueiden välillä. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisesta rokotusrekisteristä.

Vuonna 2017 syntyneistä yli 98 prosenttia on saanut kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaavan viitosrokotuksen. Monissa kunnissa kaikki lapset saavat viitosrokotuksen.

Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen on saanut noin 96 prosenttia pikkulapsista. Noin kolme viidestä kunnasta ylsi laumasuojan kannalta tärkeään, vähintään 95 prosentin kattavuuteen.

Myös pneumokokkirokotteen suosio on kasvanut. Vuonna 2017 syntyneistä sen on saanut 96 prosenttia. Rotavirusrokotteen on saanut noin 93 prosenttia ja vesirokkorokotteen yli 80 prosenttia lapsista.

Lue myös

Kouluikään ehtineistä 6–7-vuotiaista lapsista ilman perusrokotuksia jää vain 0,6 prosenttia. Asiasta tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030