Masennuslääkkeisiin rajoituksia nuorten itsetuhoisuuden lisääntymisen vuoksi?
Yhdysvalloissa on keskusteltu masennuslääkkeiden käyttöä koskevista rajoituksista kun kävi ilmi, että lääkehoidon alkuvaiheessa potilaan itsemurha-ajatusten ja -yritysten vaara voi kasvaa. Lasten ja nuorten vakavaa masennusta on Yhdysvalloissa yleisesti hoidettu lääkkeillä, koska lääkehoidosta on todettu olevan enemmän hyötyä kuin keskusteluterapiasta.
FDA:n asiantuntijakomitea suosittelee, että kaikkiin masennuslääkepakkauksiin painetaan itsetuhoisuuden vaarasta varoittava teksti, ns. black box -varoitus. Komitean suosituksen taustalla on tutkimus, jossa todettiin, että masennuslääkehoidon ensimmäiset kaksi viikkoa lisäävät nimenomaan lasten ja nuorten itsemurha-ajatusten ja -yritysten riskiä. Myös Englannissa ovat terveysviranomaiset antaneet samansuuntaisen suosituksen.
Vaikka asiantuntijakomitean suositus koski kaikkia lasten ja nuorten masennuksen hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, on Yhdysvalloissa virallinen indikaatio ainoastaan yhdellä masennuslääkkeellä, fluoksetiinilla.
- Suomessa tilanne on hiukan toisenlainen, koska meillä ei ole millekään masennuslääkkeelle virallista indikaatiota alle 18-vuotiaiden masentuneisuuden hoitoon, sanoo professori Mauri Marttunen Kuopion yliopistosta.
Ylipäätään meillä ollaan selvästi varovaisempia lasten ja nuorten psykiatristen sairauksien lääkehoidon aloittamisessa kuin Yhdysvalloissa tai Englannissa.
- Tässä on selvä kulttuurinen ero. Masennuslääkettä määrätään meillä noin kolmasosalle vakavaa masennusta sairastavista, erikoissairaanhoidossa olevista nuorista, kun esimerkiksiYhdysvalloissa niitä saa noin puolet kaikista hoidossa olevista, vakavasti masentuneista alle 18-vuotiaista potilaista. Suomessa psykososiaalisilla hoidoilla on peinteisesti ollut keskeinen asema nuorten depressioiden hoidossa, toteaa Marttunen.