Terveydenhuollon rekistereissä on tietoa jokaisesta suomalaisesta. Voiko se päätyä vääriin käsiin? Suurin vaara ei liity palvelimiin, vaan siihen, kuinka tutkijat saamiaan rekisteritietoja käsittelevät.

Voisiko Suomessa sattua medileaks? Tässä skandaalissa rekistereistä vuotaisi julkisuuteen arkaluonteista tietoa yksittäisten kansalaisten sairauksista ja terveydentilasta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pitää yllä useita valtakunnallisia rekistereitä, joihin karttuu koko ajan tällaista tietoa. Kuinka THL:ssä siis suhtaudutaan tietovuodon mahdollisuuteen?

- Totta kai olemme pyrkineet varmistamaan rekistereiden turvallisuuden mahdollisimman aukottomasti, tutkimusprofessori

Mika Gissler

sanoo.

Rekisterit ensinnäkin sijaitsevat omilla suojatuilla palvelimillaan eivätkä ole yhteydessä muuhun THL:n tietoliikenteeseen.

- Työtilat ovat luonnollisesti lukitut, ja kulku ylipäänsä tiukasti valvottua. Aineistoja ei liikutella sähköpostissa salaamattomana, tallennella muistitikuille ilman suojausta tai faksailla, Gissler listaa.

Syöpärekisterin ylilääkäri

Risto Sankila

jatkaa varotoimien luetteloa:

- Rekisterin työntekijöiden oikeudet aineistoihin on rajattu tehtävien mukaan. Itse esimerkiksi näen laaduntarkkailuun liittyen kaiken rekisteriaineiston, mutta järjestelmäpuolelle minullakaan ei ole pääsyä.

Koko syöpärekisteri tallentuu automaattisesti päivittäin varmuuskopiolle. Sitä säilytetään maanalaisessa pankkiholvissa.

- Jos sähkökatko yllättää, käynnistyy oma vara-akkulaite. Näin tietokonejärjestelmälle jää aikaa ajaa itsensä alas hallitusti, Sankila kertoo.

Vastuu jää tutkijalle

Mika Gisslerin mielestä suurin tietovuodon riski ei muodostukaan siitä, että joku onnistuisi turvatoimista huolimatta hakkeroitumaan THL:n rekisterijärjestelmään.

- Isompi teoreettinen uhka on tutkija, joka käsittelee tai säilyttää tietoja huolimattomasti - kärjistetysti pitää paperiarkistoa tutkimusmateriaalistaan kenkälaatikossa.

THL julkaisee rekistereistä säännöllisesti tilastoja, jotka ovat julkisia. Tapaustason tietoa sen sijaan voi saada ainoastaan tieteelliseen tutkimuskäyttöön. Esimerkiksi kaupallisiin tarkoituksiin tutkimuslupia ei myönnetä.

Jokainen tutkija ja tutkijaryhmä käy läpi yksityiskohtaisen hakumenettelyn ennen kuin saa haltuunsa rekistereiden tietoja.

- Tietoturva ja salassapito ovat kyllä tärkeitä teemoja hakuprosessissa. Mutta fakta on, ettei meillä ole mitään konkreettista keinoa valvoa, mitä tapahtuu tutkijan saatua aineistot itselleen, Mika Gissler toteaa.

Hänen mukaansa tietoturva-asiat ovat keskimäärin sitä tutumpia ja luontevampia, mitä nuoremmista tutkijoista on kyse.

- Oikeastaan aineiston koko elinkaarta kuuluu miettiä heti suunnitteluvaiheessa: mitä tiedoille tapahtuu tutkimuksen valmistuttua? Itse näen erääksi uhaksi yliopisto- ja sairaalamaailman nykyiset myllerrykset. Yksikköjä yhdistellään ja lopetetaan. Kenen vastuulla on silloin huolehtia ehkä jo vuosia sitten päättyneiden tutkimusten materiaaleista?

Riittävät ohjeet

Synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Maarit Niinimäki Oulun yliopistollisesta sairaalasta käytti reilu vuosi sitten valmistuneessa väitöstutkimuksessaan tietoja kahdesta THL:n rekisteristä: raskaudenkeskeyttämis- ja hoitoilmoitusrekistereistä. Osa tutkimuksesta käsitteli toistuvien raskaudenkeskeytysten riskitekijöitä sekä keskeytysten välittömiä haittavaikutuksia.

Miltä kuulostaa huoli siitä, että tietoja vuotaisi tutkijoilta?

- Teoriassa se on varmaan mahdollista. Aineiston huolelliseen käsittelyyn kiinnitetään kuitenkin huomiota joka vaiheessa. Eettinen toimikunta, joka antaa lausunnon tutkimussuunnitelmasta, tarkastelee erityisesti näitä tietoturva-asioita, Niinimäki kertoo.

- Tietenkin vastuullisen tutkijan tehtävänä on viime kädessä huolehtia siitä, etteivät aineistot missään vaiheessa joudu vääriin käsiin. Mutta sama riskihän koskee myös kliinistä tutkimusta, jossa käsitellään yksilötason potilastietoja.

Maarit Niinimäki kertoo saaneensa oman tutkimusmateriaalinsa tunnisteettomassa muodossa, jossa potilaille oli annettu tutkimusnumerot.

- Esimerkiksi nimiä tai henkilötunnuksia minulla ei ollut missään vaiheessa. Aineisto tuli salattuna sähköpostissa, ja sen salasana toimitettiin erikseen. Lisäksi luonnollisesti säilytän materiaalia tietokoneella, johon on pääsy vain salasanalla ja joka on lukitussa huoneessa.

Tuekseen Niinimäki sai tietosuojavaltuutetun kirjallisen oppaan tietosuojasta tieteellisessä tutkimuksessa.

- Mielestäni ohjeistus oli riittävää, hän arvioi.

Kritiikkiä Niinimäeltä sen sijaan saa rekisteritietojen saamiseen liittyvä työläs hakuprosessi.

- Tutkija voi varautua pitkään hakuaikaan. Esimerkiksi itseltäni lupaprosessiin meni lähes vuosi. Toivoisinkin jonkinlaisia raameja käsittelyajoille. Uskon rekisterinpitäjienkin haluavan, että tietoja hyödynnetään.

Käsittelyajat kuriin

Tutkijoiden rekisteritietohakemukset kiertävät myös tietosuojavaltuutetun toimiston kautta. Tietosuojavaltuutettu

Reijo Aarnio

tunnistaa pitkiksi venyvien käsittelyaikojen ongelman.

- Tietoturva täytyy pystyä varmistamaan muullakin tavalla kuin pahimmillaan kaksi vuotta kestävällä hakurumballa. Siinä ajassa tutkijalta ehtii kaatua aikataulu ja kadota rahoitus.

Aarnio korostaa, ettei valtuutetun toimisto ole ollut pullonkaula.

- Meillä paperit ovat viipyneet keskimäärin kaksi viikkoa.

Kysymys mahdollisista tietoaukoista saa Aarnion pohdiskelemaan kansainvälisiä yhteistyökuvioita.

- Monikansallisesta tutkijaporukasta osa saattaa työskennellä vaikka Yhdysvalloissa, ja lääketeollisuus on monesti mukana rahoittajana. Tällöin vaatii hyvää koordinointia varmistaa, että tieto on tunnistamatonta ja ettei se lähde leviämään.

Reijo Aarnion mukaan kyse on merkittävistä asioista.

- Jopa nykyisessä hallitusohjelmassa todetaan, kuinka tärkeää on kansallisen tietopääoman säilyttäminen ja toisaalta hyödyntäminen.

Aarnion mielestä rekisterinpitäjien ja tutkijoiden yhteistyö on menossa koko ajan parempaan suuntaan.

- Uskon, että aineistojen hakuajatkin saadaan kuriin.

Myös THL:stä kerrotaan, että ongelma on tiedostettu ja siihen pyritty puuttumaan.

- Mitä tarkemmin tutkija osaa täyttää heti kerralla aineistohakemuksensa, sitä nopeampaa on sen käsittely. Varsinkin ensikertalaisilla voi olla pulmia. Olemmekin panostaneet ohjeistukseen ja lisänneet tutkijoita auttavien lupavalmistelijoiden määrää, tieto-osaston johtaja

Päivi Hämälainen

kertoo.

Pitkien rekisteriaineistojen maa

Suomalaisista terveydenhuollon rekistereistä muutamat ovat erityisen pitkäikäisiä ja kattavia.

- Esimerkiksi meidän hoitoilmoitus- ja syöpärekisterimme ovat kansainvälisestikin merkittävä tietovaranto. Niihin on kertynyt kumuloituvasti aineistoa koko väestöstä vuosikymmenien ajalta, THL:n tieto-osaston johtaja Päivi Hämäläinen sanoo.

- Tämä on ollut mahdollista siksi, että Suomessa henkilötunnukset otettiin käyttöön varsin varhain.

Tutkimusprofessori Mika Gissler näkee rekisteröinnissä myös aukkoja.

- Ehdottomasti suurin puute on se, ettei meillä ole kansallisia laaturekistereitä. Varsinkin diabetesrekisteriä tarvittaisiin tutkimuksen ja hoidon tueksi: tyypin 1 diabetesta on meillä poikkeuksellisen paljon, ja tyypin 2 diabetes yleistyy koko ajan. Tässä kohtaa rekistereitä koskeva lainsäädäntö laahaa jäljessä, Gissler toteaa.

Naapurissa Ruotsi on satsannut nimenomaan diabeteksen rekisteröintiin.

- Eikä heidän rekisterinsä ole pelkästään tutkijoita varten, vaan se toimii lääkäreiden tukena reaaliajassa. Järjestelmä kertoo vaikkapa, millaista hoitoa tietynikäiset tyypin 2 diabeetikot ovat keskimäärin saaneet ja miten se on tehonnut.

Mitä rekisteröidään?

Ilman potilaan suostumusta tietoja voidaan lain mukaan kerätä seuraaviin kansallisiin rekistereihin:

Hoitoilmoitusrekisteri
Syöpärekisteri (ja sen osana joukkotarkastusrekisteri)
Epämuodostumarekisteri
Implanttirekisteri
Näkövammarekisteri
Raskaudenkeskeyttämisrekisteri
Rokotusten haittavaikutusrekisteri
Steriloimisrekisteri
Syntyneiden lasten rekisteri
Tartuntatautirekisteri