Ajan­kohtai­sta

Näin sote-mietintöä on kommentoitu

Lääkärilehti kokosi kommentteja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan sote-mietintöön.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
Pixmac

Lääkäripalveluyritykset ry:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Tolonen sanoo, että tällä esityksellä hoidon saatavuus heikkenee, eriarvoisuus lisääntyy ja kustannusten kasvu jatkuu holtittomana.

Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Hanna Tainion mukaan on myönteistä, että valiokunta esittää lievennyksiä erikoissairaanhoidon virkalääkärivaatimukseen sekä tukipalveluiden asemaan. Hän toteaa, että esitetyt tarkennukset sopimusten mitättömyyttä ja irtisanomista koskevaan sääntelyyn ovat tarpeellisia.

Hyvinvointiala HALI:n mielestä mietinnössä rajataan tulevien hyvinvointialueiden mahdollisuuksia hyödyntää yrityksiä ja järjestöjä hoidon ja hoivan hankkimisessa alueensa asukkaille.

− On vaikea ymmärtää, miksi ihmisten hoitoon pääsyä ja mahdollisuutta hyvään hoivaan halutaan lainsäädännöllä vaikeuttaa, sanoo HALI:n toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas tiedotteessa.

Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala kommentoi, että hyvinvointialueille jää iso vastuu monituottajamallin toteutuksesta, jos laki menee läpi. Hän sanoo, että ilman monituottajuutta hoitoon pääsy ja ihmisten valintaoikeus heikkenevät. Yrittäjien mielestä alihankintarajoituksiin olisi pitänyt puuttua ja palveluiden järjestäjä ja tuottaja eriyttää lailla velvoittavasti.

Lue myös

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on tyytyväinen sote-uudistuksen etenemiseen. SuPerin mukaan sote-uudistuksen yksi tärkeimmistä tavoitteista on saada siirrettyä palvelujen painopistettä varhaiseen puuttumiseen ja se edellyttää selvästi nykyistä enemmän koulutettuja lähihoitajia.

Tehy-lehti kertoo 15. kesäkuuta, että Tehy kannattaa sote-uudistusta ja sen tavoitteita. Lehden mukaan uudistus tuo mukanaan tarpeen harmonisoida palkat kohtuullisen ajan kuluessa. Tehyn mukaan palkat voidaan yhdenmukaistaa vain nostamalla samasta työstä maksettavat palkat korkeampien tasolle.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030