1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Odotusajat sairaaloihin ovat pidentyneet
Ajan­kohtai­sta

Odotusajat sairaaloihin ovat pidentyneet

Viime joulukuussa yli puoli vuotta kiireettömään hoitoon odottaneita oli lähes 500 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Odotusajat sairaaloihin ovat pidentyneet Kuva 1 / 1

Joulukuun 2018 lopussa noin 123 500 potilasta odotti hoitoonpääsyä sairaanhoitopiirien sairaaloihin, tiedottaa THL. Heistä lähes 2 000 oli odottanut yli puoli vuotta pääsyä kiireettömään hoitoon. Yli puoli vuotta odottaneita oli 500 enemmän kuin vuosi sitten.

Myös kolmesta kuuteen kuukautta kiireetöntä hoitoa odottaneita oli viime vuoden lopulla lähes 2 500 enemmän kuin vuosi sitten.

Keskimäärin sairaaloihin odotettiin pääsyä kuukaudesta kahteen. Odotusajat kiireettömään erikoissairaanhoitoon vaihtelevat sairaanhoitopiireittäin.

Lyhyin odotusaika oli Etelä-Karjalassa, jossa hoitoon pääsi 32 vuorokaudessa. Pisin odotusaika, 55 vuorokautta, oli Pohjois-Savossa.

Lue myös

– Kiireettömän hoidon kysyntä sairaanhoitopiireissä on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Vuonna 2018 sairaanhoitopiireissä käsiteltiin noin 1,3 miljoonaa kiireetöntä lähetettä, kertoo tiedotteessa THL:n kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen.

Kasvua vuoteen 2017 oli lähes seitsemän prosenttia.

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Kirjoittajat
Tuomas Keränen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
”Yksi tähti oli ansaittu”

Jyväskylän terveyskeskus otti opiksi erikoistuvien ­palautteesta.

Tiedepääkirjoitus
Elinikä pitenee, mutta kestääkö terveys?

Merkittävä uhkatekijä toimintakykyiselle vanhenemiselle on lihavuusepidemia, kirjoittaa Timo Strandberg.

Tieteessä
Lääkärijohtajat käyttävät tietojärjestelmiä johtamisen tukena päivittäin

Suurin osa koki joutui hakemaan tietoja monesta järjestelmästä.

Kolumni
Munasolumarkkinoilla

Luonto pelaa todennäköisyyksillä, kirjoittaa Anu Wartiovaara.

Työssä
Kivijalka kuntoon case managerin avulla

Case manager -toimintamallilla on haettu ratkaisua hoidon koordinointiin. ­

Näkökulma
Lääkärin ja terveydenhuollon mahdollisuudet maapallon kestävyyskriisin ratkaisuissa

Suomen Lääkäriliiton 110-vuotisjuhlavuoden teema on ekologinen kestävyys.