Lehti 29: Ajan­kohtai­sta 29/1998 vsk 53 s. 3276

Orion lääketeollisuus käynnisti yt-neuvottelut

Orion lääketeollisuus on käynnistänyt henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut ovat osa sopeuttamistoimenpiteitä, joihin on ryhdytty lääkemarkkinoilla tapahtuneiden muutosten vuoksi.

Orionin mukaan valtiovallan toimenpiteet lääkekustannusten kasvun hillitsemiseksi ovat johtaneet monien Orionin keskeisten tuotteiden hintojen merkittäviin alennuksiin.

- Lääkkeiden hintoja määräaikaistetaan parastaikaa ja samalla niiden kohtuullista hintaa arvioidaan uudelleen. Päätökset on tehty vasta yhdestä terapiaryhmästä eli antibiooteista, mutta niistä aiheutui Orionille viiden miljoonan markan tappiot, sanoo johtaja Pekka Kaivola.

Hänen mukaansa hinnanalennukset kohdistuvat etenkin pitkään käytössä olleisiin edullisiin peruslääkkeisiin, joita on runsaasti Orionin tuotteissa. Kaivola katsoo tällaisen ratkaisun johtavan helposti siihen, että markkinoiden paineissa kalliimmat ja sinänsä lääkkeiden kustannuksia kasvattavat valmisteet saavat markkinoilta entistä suuremman sijan, kun niille ei ole vastapainoa.

Lue myös

- Viranomaisten määritelmän mukaan hintojen alentamisen tarkoituksena on, että lääkkeistä aiheutuvat kustannukset eivät kasvaisi. Esimerkiksi antibioottien hinnanalennukset kohdistettiin valmisteisiin, jotka eivät ole olleet aiheuttamassa minkäänlaista lääkekustannusten kasvua, päinvastoin. Mikrobilääkkeiden käyttö on ollut vähenevää ja näiden valmisteiden hintataso on muutenkin madaltunut kilpailun takia, Kaivola sanoo.

Yt-neuvottelujen lisäksi Orion lääketeollisuus on ryhtymässä myös muihin sopeuttamistoimenpiteisiin. Orionin kotimaan markkinointiorganisaatioon kuuluu tukitoiminnot mukaan lukien noin 240 henkilöä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030