Ajan­kohtai­sta

Päijät-Hämeessä kokeillaan uutta mallia mielenterveyden hoidossa

Niko Korven mukaan toimintatapa antaa työkaluja jo ensimmäiseen kontaktiin.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Päijät-Hämeessä kokeillaan uudenlaista ohjatun omahoidon toimintatapaa, jolla pyritään tarjoamaan nopeaa matalan kynnyksen apua lieviä ja keskivaikeita mielenterveyshäiriöitä sairastaville.

Kyseessä on 2-3 käyntikerran hoito, jossa yhdistyvät potilaan työskentely Mielenterveystalo.fi-sivuston omahoito-ohjelmissa ja ammattilaisen tuki ja ohjaus.

Pilotti alkoi toukokuussa.

Mukana on loppuarvio

Alkuvaiheessa Päijät-Soten ohjatun omahoidon pilotissa testataan sähköisten koulutusmateriaalien toimivuutta, ennen kuin mallia lähdetään viemään koko maakuntaan.

Kokeilu keskittyy aluksi ahdistuksen, masennuksen ja unettomuuden hoitoon.

Asiantuntijalääkäri Niko Korpi Päijät-Sotesta kertoo, että toimintatapa antaa työkaluja jo ensimmäiseen kontaktiin.

Se voi toimia lievässä häiriössä ainoana hoitona tai hankalammassa tilanteessa osana muita psykososiaalisia hoitoja.

Hankkeessa kehitetään myös tekoälyavusteista Terapianavigaattoria, joka muodostaa potilaan tilanteesta koosteen hyödyntäen muun muassa validoituja mielenterveysseuloja. Datan perusteella tekoäly ohjaa eri polkuihin ja auttaa hoidon kohdentamisessa.

Toimintamalliin kehitetään myös loppuarvio, jolla saadaan tietoa toimien vaikuttavuudesta.

– Tällä hetkellä tehdään ratkaisuja, joiden lopputulokset voivat jäädä epäselviksi. Jos potilas paranee, hän ei enää hakeudu hoitoon. Niin voi käydä myös, jos potilaan vointi huononee. Hoitoketjujen rakoihin voi helposti pudota, eikä kukaan huomaa mitään, Korpi sanoo

Työntekijän kannalta on hyvä, että hoidon lopputuloksesta saa tietoa.

– Osa hakeutuu operatiivisille aloille, koska siellä näkee käden jäljen. Nyt saamme muillekin kliinikoille samanlaisia mahdollisuuksia. Osaaminen vahvistuu, kun saa objektiivista palautetta toimistaan, Korpi kuvaa.

Hän uskoo, että mallin avulla lääkärin työ kohdentuu aiempaa paremmin.

– Jos matalan kynnyksen keinoja ei ole, vaarana on, että kaikki kierrätetään lääkärin kautta. Hoitoon pääsy heikkenee entisestään ja lievätkin pulmat voivat turhaan medikalisoitua, hän sanoo.

Seurannan ja omahoidon avulla asia voi ratketa ilman isompaa interventiota. Mallin avulla etulinjan hoitajakin pystyy osallistumaan aktiivisemmin mielenterveystyöhön.

Käyttö laajenee syksyllä

Ohjattu omahoito otetaan syksyllä laajemmin käyttöön Päijät-Sotessa samalla, kun käyttöön otetaan moniammatillinen tiimimalli yhtymän omilla asemilla.

Toimintatapa tulee käyttöön myös Harjun Terveyden sote-keskuksissa, jotta maakunnan asukkailla on tasavertaiset palvelut.

Lue myös

Harjun terveys on Mehiläisen ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhteisyritys, joka vastaan Lahden, Kärkölän ja Iitin sote-keskuspalveluista. Päijät-Soten termin alle kuuluvat kaikki Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän järjestämät palvelut tuottajatahosta riiippumatta, myös Harjun Terveyden palvelut.

Toimintamallin kehitystyöstä vastaavat Tulevaisuuden sote-keskus-hankkeen toimijat HUS:sta ja Päijät-Sotesta.

– Haluamme tehdä mahdollisimman hyvää duunia ja näyttää, että julkiseltakin puolelta löytyy osaamista, Korpi sanoo.

Hanke liittyy sote-uudistukseen

Ohjatun omahoidon pilotti on osa Terapiat etulinjaan -hanketta, jonka tavoitteena on laajentaa julkisen perusterveydenhuollon hoitovalikoimaa ja parantaa psykososiaalisten hoitojen saatavuutta siirtämällä painopistettä erikoissairaanhoidosta perustasolle.

Terapiat etulinjaan -hanke on osa sote-uudistuksen valmisteluun liittyvää Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa.

Hankkeen aikana on tarkoitus luoda pysyvät palvelurakenteet alueelle ja kehittää palveluita, jotka voidaan ottaa käyttöön myös muualla Suomessa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030