Perheväkivalta jää usein piiloon

Vanhusten turvakotiyhdistyksen puheenjohtaja, terveydenhuollon maisteri ja gerontologi Kaija Viitakoski sanoo, että vanhusten huono kohtelu ja perheväkivalta ovat meillä edelleen äärimmäisen arkaluonteisia asioita.

Visuimmin vaikenee usein vanhus itse ja mitä läheisempi kaltoinkohtelija on, sitä vaikeampi asiasta on puhua. Ikäihmisen ahdingon julkituloa edistäisi pitkä ja luottamuksellinen hoitosuhde, mutta äärirajoille säästetty terveydenhuolto ja rangaksi karsitut palvelujärjestelmät eivät tällaisia hoitosuhteita suosi.

Perheissä tapahtuva kaltoinkohtelu ei aina ole tahallista, vaan omaishoitajan nääntymys, tietämättömyys ja osaamattomuus voivat johtaa hoidon laiminlyöntiin. Vanhusperheissä on silti myös perheväkivaltaa siinä kuin muissakin perheissä, Kaija Viitakoski toteaa. Ikäihmisen mahdollisia ahdistelijoita ovat myös aikuiset lapset, jotka saattavat esimerkiksi käyttää vanhempiaan taloudellisesti hyväkseen.

Vaikea tunnistaa

- Fyysistäkin väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa, varsinkin jos vanhus itse kiistää asian kysyttäessä. Tällöin tarvittaisiin terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisten tiivistä yhteistyötä ja tietojen yhteensovittamista. Yhtä tärkeää olisivat yhteisesti sovitut toimintatavat, sillä näissä asioissa etenemisen pitäisi olla tavattoman hienovaraista, Viitakoski sanoo.

Tapauksia, joissa kaltoinkohtelija olisi terveydenhuollon ammattihenkilö, ei ole paljon, Viitakoski sanoo. - Mutta kun niitä ei saisi olla yhtäkään. Huolena tässä on se, että meillä alkaa olla yhä enemmän vanhuksia, joiden luona käy vain yksi avustaja eli vanhus on hänen avustaan hyvin riippuvainen. Tiedämme, että tarvitaan todella paljon, että ikäihminen kertoo, ettei henkilö jonka pitäisi auttaa häntä, käyttäydy oikein.

- Silloin kun vanhus tulee huonosti kohdelluksi tai pahoinpidellyksi, avuntarvitsijoita on aina kaksi, uhri ja tekijä, korostaa Viitakoski.