Lehti 39: Ajan­kohtai­sta 39/2003 vsk 58 s. 3868

Potilas arvostaa keskustelua päätöksenteon perusteista

Ulla Toikkanen

Potilaan osallistumismahdollisuudet terveydenhuollossa askarruttivat monitieteellistä tutkijajoukkoa Tampereen yliopiston terveystieteiden ja sosiaalipsykologian laitosten järjestämässä seminaarissa viime viikolla. Suomen Akatemian tohtoritutkijan Johanna Ruusuvuoren mukaan tarvitaan lisää tutkimusta selvittämään, mitä terveydenhuollon asiakaslähtöisyys ja puheet potilaan osallistumisesta tarkoittavat käytännössä. Termit eivät saa jäädä pelkiksi juhlapuheiksi.

- Potilas arvostaa asiantuntijan mielipiteitä ja sitä, että hoitopäätösten perusteista keskustellaan hänen kanssaan. Potilaan rooli on muuttumassa, sillä ihmisten valmiudet hankkia tietoa sairauksistaan lisääntyvät koko ajan. Nykyään voidaan puhua potilaskuluttajista terveydenhuollon markkinoilla. Sana asiakas merkitsee subjektia, kun taas termi potilas viittaa passiiviseen hoitotoimien kohteeseen. Käsiteviidakko kasvaa koko ajan, ja nyt tarvitaankin enemmän vuoropuhelua terveydenhuollon kentän ja tutkijoiden välille, Ruusuvuori totesi.

Tutkija Sarah Collins Yorkin yliopistosta Englannista hahmotti uudessa tutkimuksessaan, kuinka monisyinen ilmiö on potilaan osallistuminen päätöksentekoon. Britannian terveysministeriön rahoittamassa tutkimuksessa selvitettiin tapoja, joilla potilaat osallistuivat päätöksiin omasta hoidostaan. Perhesuunnittelun yksiköt sekä lääkäriasemalla että ns. pistäytymisklinikalla samoin kuin syöpäklinikka olivat mukana tutkimuksessa. Myös tyypin 2 diabeteksen hoitoa perusterveydenhuollossa ja syöpään liittyvää perinnöllisyysneuvontaa tutkittiin. Potilaiden sairaudet olivat hoidollisesti eri vaiheissa.

- Selvitimme potilaiden ja terveydenhuoltohenkilöstön näkemyksiä ja kokemuksia puolistrukturoitujen haastattelujen avulla. Tutkimme potilaan ja hoitohenkilökunnan välistä vuorovaikutusta vastaanotolla analysoimalla yksityiskohtaisesti video- ja ääninauhoituksia. Tavoitteena oli löytää uusia keinoja, joiden avulla ihmiset voivat osallistua omaa terveyttään koskevaan päätöksentekoon, Collins kertoi.

Lue myös

Tutkimuksen yksi keskeinen tulos oli, että terveyspoliittiset dokumentit ja suositukset potilaan osallistumisesta päätöksentekoon kuvastavat yksinkertaistettua ja idealisoitua näkemystä käytännöstä. Todellisuus on huomattavasti monimutkaisempi.

- Tutkimuksessa ilmeni, että jotkut potilaat kokivat vaikeaksi ymmärtää, mitä päätöksiä oli tehty. Osa tutkittavista oli taas sitä mieltä, että päätös oli heille paras mahdollinen. Suurin osa vastaajista rastitti kysymyslomakkeessa vaihtoehdon Lääkäri ja minä teimme päätöksen yhdessä. Lääkärien täytyisi kiinnittää enemmän huomiota tapaan, miten he keskustelevat potilaan kanssa eri ongelmista ja ratkaisuista niihin. Potilas pitäisi ottaa mukaan päätöksenteon eri vaiheisiin useammin, Sarah Collins linjasi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030