Lehti 1-2: Ajan­kohtai­sta 1-2/2019 vsk 74 s. 17

Olli Kallioniemi sai Äyräpää-palkinnon

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Lääkäriseura Duodecim on myöntänyt Äyräpää-palkinnon molekyylilääketieteen huippututkijalle, professori Olli Kallioniemelle.

Hän toimii tällä hetkellä professorina Karoliinisessa Instituutissa ja johtajana bioalan kansallisessa laboratoriossa SciLifeLabissa (Science for Life Laboratory). Kallioniemi toimi Suomen molekyylilääketieteen instituutin FIMM:n ensimmäisenä johtajana vuosina 2007–2015.

Kallioniemi on molekulaarisen täsmälääketieteen uranuurtaja, joka on tutkimusryhmiensä kanssa luonut menetelmiä molekyylitiedon hyödyntämiseksi sairauksien diagnostiikassa ja hoidossa. Hänet tunnetaan myös suomalaisen lääketieteen tutkimuksen rakenteiden ja lääketieteellisen teknologian kehittäjänä.

Palkinnon päättäneen valiokunnan puheenjohtaja Leo Niskanen toteaa, että Kallioniemen panos suomalaisen lääketieteen tutkimuksen infrastruktuurin ja lääketieteellisen teknologian rakentamisessa ja kehittämisessä on mittavuudessaan vertaansa vailla.

Lue myös

– Hän on järjestelmällisesti kehittänyt ja kansainvälistänyt tutkijakoulutusta, organisoinut menestyksekkäästi tutkimuksen infrastruktuuria, rakentanut biopankkitoimintaa ja kehittänyt ohjelmia, joilla monialaisesti silloitetaan molekyylilääketiedettä kliiniseen käytäntöön, Niskanen sanoo.

Kallioniemi sai tunnustusapurahana 20 000 euroa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030