Ajan­kohtai­sta

Psoriasis sai maailmanlaajuisen tietopankin

Kroonista ihon tulehdussairautta esiintyy eniten Länsi-Euroopassa.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Psoriasiksen esiintyvyydestä on julkaistu ensimmäinen maailmanlaajuinen tietopankki, Psoriasis Atlas. Tietopankin ovat laatineet kolme kansainvälistä psoriasisorganisaatiota.

Kroonista immuunivälitteistä ihon tulehdussairautta esiintyy maailmanlaajuisesti eniten Pohjoismaissa ja muualla Länsi-Euroopassa. Norjassa esiintyvyys on väestötasolla maailman korkein: 1,98 prosenttia. Suomessa psoriasista sairastaa koko väestöstä 1,74 prosenttia ja aikuisväestöstä 2,5 prosenttia.

Maailmanlaajuisesti sairastuneita on arviolta 60 miljoonaa.

– Lähes 100 000 suomalaista sairastaa tätä tulehduksellista koko kehon sairautta. Jo nyt tiedämme, että psoriasikseen liittyy vahvasti myös muiden sairauksien puhkeamisen riski, ja on hyvä, että tästäkin asiasta on tulossa lisää tietoa, Psoriasisliiton toiminnanjohtaja Sonja Bäckman sanoo tiedotteessa.

Atlaksen tiedot perustuvat psoriasisdiagnoosin saaneisiin. Bäckman muistuttaa, että moni sairastaa tautia vuosia tai vuosikymmeniä ennen kuin hakeutuu lääkärin vastaanotolle.

Lue myös

Tietopankki on jatkoa Maailman terveysjärjestön WHO:n vuonna 2014 julkaisemalle psoriasiksen päätöslauselmalle ja vuonna 2016 julkaistulle psoriasiksen maailmanlaajuiselle raportille, joissa psoriasiksen todetaan olevan vaikea, tarttumaton sairaus.

Nyt julkaistu tietopankki sisältää esiintyvyystietojen lisäksi sairastuneiden kertomuksia. Jatkossa sinne lisätään tietoa psoriasiksen hoidosta, liitännäissairauksista sekä taudin yhteiskunnalle koituvista kustannuksista.

Toteutuksesta vastaavat Maailman psoriasisjärjestöjen kattojärjestö IFPA, Maailman psoriasisneuvosto IPC ja Dermatologisten järjestöjen kattojärjestö ILDS.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030