Puhelinneuvonta laajenee suomalaisessa terveydenhuollossa Neuvontapuhelimet eivät ole portinvartijoita
Vuosi 2003 taitaa jäädä terveydenhuollon historiaan vuotena, jolloin paikallinen puhelinneuvonta astui Suomeen. Neuvontapuhelin on jo otettu käyttöön Kajaanin seudulla. Kotkan seudulla puhelin on palvellut reilun viikon, ja pääkaupunkiseudulla puhelinneuvonta laajenee koko Hus-piiriin.
- Tämän lisäksi ainakin Mikkelin seudulla neuvontapuhelimen toiminta on alkamaisillaan, toteaa lääkintöneuvos Jouko Isolauri sosiaali- ja terveysministeriöstä. Kansallisen terveysprojektin kautta STM on ollut yhdessä puhelinneuvonta-hankkeessa mukana myös taloudellisesti, mutta pääosin kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat rahoittaneet toimintaa omin varoin sekä Sitran tukemana.
- Periaatteessahan puhelinneuvonnassa ei ole mitään uutta. Sairaaloiden poliklinikat, terveyskeskukset ja neuvolat ovat aina antaneet neuvoja ja tukea potilaille. Mutta tätä työtä on pitänyt tehdä varsinaisen vastaanottotyön ohessa. Varsinaisten puhelinneuvontapalvelujen järjestäminen on kiinnostava ja moderni lähestymistapa perinteisen palvelutuotannon rinnalle, Jouko Isolauri sanoo.
Euroopassa puhelinneuvonnasta on todettu olevan konkreettista hyötyä. Pitkät ja hyvät kokemukset neuvontapuhelimista on saatu esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Suur-Tukholman alueella kattava puhelinneuvonta on pyörinyt parisen vuotta. Siellä neuvontakeskus välittää terveystietoa internetissäkin, jota kautta voi myös uusia reseptejä ja keskustella lääkärin kanssa.
- Mielenkiintoiset uudet näkymät avautuvat silloin, kun puhelinneuvonnan yhteyteen saadaan liitettyä mm. sähköiset potilaskertomukset ja ajanvaraus. Näin puhelinneuvonta linkittyy konkreettisesti osaksi terveydenhuoltoa ja yksittäisten potilaiden palvelua, Isolauri sanoo.
Puhelinneuvonta vähentää käyntejä
Jouko Isolauri korostaa, ettei puhelinneuvonnan tarkoituksena ole estää potilaita tulemasta vastaanotoille. Portinvartijan rooli ei ole toiminnan keskeinen ideologia. Toki hyvin toimiva neuvontapuhelin vähentää sellaisia vastaanottokäyntejä, joille ihminen on tullut enemmän pelon, tietämättömyyden ja kokemattomuuden vuoksi kuin varsinaisen lääkärinhoidon tarpeessa.
Pirkko Hyrynkangas-Järvenpään kolmen vuoden takainen väitöskirjatutkimus lääkärien valtakunnallisesta puhelinneuvonnasta osoitti vastaanotoille tulijoiden vähenevän kolmanneksen. Potilaista 26 prosenttia olisi hakeutunut päivystysvastaanotolle ja 32 prosenttia ajanvaraukseen, ellei soittaja olisi päässyt puhelinlääkärin puheille. Suurin osa soittajista toki halusikin vain soittaa lääkärille ja piti sitä jo alunperin riittävänä apuna.
Vastaanotoille aikoineista soittajista puhelinlääkäri ohjasi jatkotutkimuksiin ja -hoitoon vain noin kolmanneksen. Valtaosa heistäkin sai siis avun pelkästä puhelinkontaktista.
