1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Saattohoito Turun Karinakodissa jatkuu
Ajan­kohtai­sta

Saattohoito Turun Karinakodissa jatkuu

Turun kaupunki ottaa saattohoitokodin henkilökunnan palkkalistoilleen ja vuokraa rakennuksen.

Saattohoito Turun Karinakodissa jatkuu Kuva 1 / 1 Kuva: Vesa-Matti Väärä

Karinakodin 12 työntekijää siirtyvät liikkeenluovutuksen yhteydessä Lounais-Suomen saattohoitokodilta Turun kaupungille marraskuussa.

Kaupunki vuokraa Karinakodin rakennuksen Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseltä viimeistään vuodenvaihteessa.

Turun kaupunginhallitus teki päätöksen Karinakodin suhteen maanantain kokouksessa.

Lue myös

Lääkärilehti kertoi kesäkuussa, että 25 vuotta toiminut Karinakoti joutuu sulkemaan ovet saattohoitosäätiön taloudellisen ahdingon vuoksi. Toiminta oli ollut tappiollista jo monta vuotta. Saattohoitokodin ovet suljettiin kesäkuun lopussa.

Karinakodin toiminnan jatkumisesta kertoi ensimmäisenä Yle.

Kirjoittajat
Tuomas Keränen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Soten venyminen haittaa henkilöstöä

Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat vähentyneet, ilmeni kyselyssä.

Ajassa
Euroopan ensimmäiset Wuhan-koronavirustapaukset todettiin Ranskassa

Maailmanlaajuisesti on vahvistettu yli 2 700 tartuntaa.

Työssä
Miten sinä hoitaisit: Toiveena sukupuolen korjaus – osa 1

17-vuotias biologinen tyttö hakeutui sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin asuinalueensa nuorisopsykiatrian poliklinikan kautta.

Kommentti
Lehmä vai mansikka?

– Opin sappileikkaussalissa jotain olennaista turvallisuudesta, kirjoittaa Sally Järvelä päästyään yli saliin laskeutuneesta hiljaisuudesta.

Ajassa
Siun sote vähentää 150 henkilötyövuotta

Yhteistoimintaneuvotteluissa tavoiteltiin 20 miljoonan euron pysyviä säästöjä.

Ajassa
Yliopistosairaaloiden tuottavuus laski, keskussairaaloiden nousi

Tuottavuus nousi eniten Keski-Pohjanmaan ja laski eniten Länsi-Pohjan keskussairaalassa.