1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Sairaanhoitopiirien tuotot romahtivat koronaviruspandemian takia
Ajan­kohtai­sta

Sairaanhoitopiirien tuotot romahtivat koronaviruspandemian takia

Tammi-huhtikuun tulos on 130 miljoonaa euroa pakkasella vuoden 2020 talousarviosta.

Sairaanhoitopiirien tuotot romahtivat koronaviruspandemian takia Kuva 1 / 1 Kuva: Sami Perttilä

Koronakriisiin varautuminen, valmiuslain käyttöönoton ja poikkeusolojen mukanaan tuomat lisävelvoitteet ja lisävastuut sekä yleiset rajoitukset ovat aiheuttaneet viiden yliopistosairaanhoitopiirin tuottojen merkittävän pienenemisen.

Ensimmäisen vuosikolmanneksen tuotot jäävät noin 120 miljoonaa euroa suunnitellusta, vaikka tammi-helmikuussa ei ollut vielä koronapandemian vaikutuksia.

Yliopistollisten sairaanhoitopiirien tuottojen vaje on lähes 7 prosenttia verrattuna tämän vuoden talousarvioihin. Tammi-huhtikuun tulos on 130 miljoonaa euroa budjetoidusta.

Yliopistosairaanhoitopiirien taloudellista tilannetta on pidettävä erittäin vakavana, muistuttavat sairaanhoitopiirien johtajat tiedotteessa.

Taloudelliset menetykset kumpuavat siitä, että hoitoja on jouduttu peruuttamaan koronapotilaiden hoitoon varautumiseksi. Lisäksi potilaat ovat peruttaneet hoitojaan oma-aloitteisesti koronapandemian vuoksi. Tähän ei ole pystytty varautumaan ja reagoimaan toistuvasta tiedottamisesta ja potilaiden henkilökohtaisesta kutsumisesta huolimatta.

Lue myös

Tällä hetkellä sairaanhoitopiirien taloudellinen ahdinko kasvaa viikoittain eikä vajetta pystytä kuromaan umpeen karsintatoimilla ilman, että lainsäädännön noudattaminen vaarantuisi.

Siksi sairaanhoitopiirien johtajat vaativat poikkeusolojen kustannusten kattamiseksi suoraa tukea valtiolta.

Sairaanhoitopiirien yhteisen tiedotteen ovat allekirjoittaneet: Uudeltamaalta Juha Tuominen, Pirkanmaalta Tarmo Matikainen, Pohjois-Pohjanmaalta Ilkka Luoma, Pohjois-Savosta Risto Miettunen ja Varsinais-Suomesta Matti Bergendahl.

Kirjoittajat
Tuomas Keränen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Työterveyslaitoksen koronaohje: Tilanteet voivat muuttua nopeasti

Työpaikkojen kannattaa miettiä valmiiksi toimintatavat erilaisiin tilanteisiin, Työterveyslaitos muistuttaa.

Ajassa
Hakijamäärät lääkiksiin kasvoivat

Helsingin yliopistoon pääsi pienin osuus ensisijaisista hakijoista.

Ajassa
Koronavirus aiheutti ammattitaudin 26 työntekijälle

Lähes kaikki tapaukset ovat olleet terveydenhuollon työntekijöillä.

Ajassa
Terveyden edistämisen määrärahan haku alkoi

Tavoitteena on vähentää koronakriisin negatiivisia vaikutuksia.

Ajassa
Koronasovelluksen koekäyttö alkaa

Varsinainen käyttö alkaa syyskuussa.

Tieteessä
Oireisesta aikuisesta koronaviruksen jatkotartuntoja kouluympäristössä

THL selvitti kahdessa helsinkiläisessä koulussa todetun koronatartunnan altistukset ja jatkotartunnat.