Vanhuksen ja päivystyksen erilaisten maailmojen törmääminen voi päättyä kipeään tarinaan. Miksi vanhuksen hätä jää huomaamatta?

89-vuotias mies poistuu sairaalan päivystyksestä. Kävi pyytämässä apua, kun kunto on heikentynyt. Makuulla tulee tukalaa hengenahdistusta, sydän toimii aina vain huonommin. Vaimo heikkenee Alzheimerin taudista, hänet on jaksettava hoitaa yksin.

Mies lähtee päivystyksestä tyhjin käsin. Kaikilla oli kiire. Kukaan ei keskustellut eikä kysynyt tarkemmin, puhuivat miehen ohi toisilleen. Keuhkokuvan ottivat ja määräsivät jatkamaan entisillä lääkkeillä.

Useamman kerran on mies hakenut apua päivystyksestä ja joka kerta palannut kotiin turhautuneena. Ei apua saa. Ei sen kerran, kun sitä pyytää. Vaikka on säntillinen mies, sodat sotinut, asiansa tarkalleen hoitanut.

Mies on tullut siihen tulokseen, ettei vanhoilla ole arvoa. Heidät on jätetty oman onnensa nojaan. Ja kun voimat loppuvat, jää ratkaisuksi vain kuolema.

Sen päivän iltana mies kerää omat ja puolisonsa lääkkeet. Niitä on huomattava määrä. Hän murskaa tabletit, liuottaa ne veteen, tarkistaa koostumuksen ja maun. Kun vaimo on saateltu yöpuulle, mies juo lääkevellin ja asettuu vaimon viereen. Ottaa häntä kädestä ja kiittää 70 aviovuodesta. Yhteisestä elämästä.

Inhimillisyys. Mihin se on kadonnut, onko sille enää aikaa? Onko lääketiede jakautunut jo niin, ettei kokonaisuutta osata nähdä?

Näitä kysymyksiä pohtii geriatri Laura Lehtinen. Hän tietää, ettei 89-vuotiaan miehen tapaus valitettavasti ole ainutkertainen. Vanhukset tekevät itsemurhia, ja kaikesta näkee, että he ovat olleet aikeissa tosissaan.

- Kuormittuneet vanhukset käyvät päivystyksissä, mutta eivät useinkaan tuo itsetuhoajatuksiaan esiin. Mutta jos heiltä ymmärtää niistä kysyä, niin he myöntävät ja ovat valmiita vastaanottamaan apua, Lehtinen sanoo.

Lehtisen kokemuksen mukaan moni vanhus on tottunut selviytymään yksin. He saattavat ajatella, että tietynlainen kärsimys ja kipu kuuluvat elämään. Lehtinen kertoo esimerkin aivokasvainta sairastaneesta iäkkäästä rouvasta, joka soitti ambulanssin itselleen, koska hänellä ei enää ollut voimia hoitaa muistisairasta miestään. Pariskunta ei ollut saanut mitään apua kotiinsa.

- Rouva tuli siitä käynnistä saattohoitoon osastolle, mies viereiseen petiin. Mies kuoli pian vaimonsa jälkeen, näivettyi pois.

Lehtinen muistuttaa, että vanhuksille avun etsiminen on aina vain vaikeampaa palvelujen muuttaessa nimiään ja sijaintiaan. Sairaalaan sentään löytää taksinkuljettajakin.

Vaikka aikuiset lapset tekevät minkä voivat, yhteiskunnan pitäisi tulla vastaan, painottaa Lehtinen.

- Kotihoitoon pääsy vaatii jo melkoista raihnaisuutta. On myös muistettava, että moni iäkäs elää yksin ilman tukiverkostoa.

Pienistä teoista iso apu

Miksi päivystyksessä ei huomata vanhuksen hätää? Perusongelma pesii paradigmoissa, toteaa geriatri, akuuttilääketieteen erikoislääkäri Jani Mononen.

- Päivystyksen perinteessä potilaalla on yksi lääketieteellinen tulosyy, johon tehdään nopea hoitopäätös. Geriatrian näkökulmasta vanhusten ongelmat ovat usein sekä medisiinisiä että sosiaalisia ja toimintakykyyn liittyviä. Eri lähestymistavat menevät ristiin etenkin hauraiden iäkkäiden ihmisten kohdalla.

Vanhukset eivät ole helppoja potilaita, etenkään kovassa työpaineessa nopealla aikataululla tutkittaviksi. Monta sairautta, monta lääkitystä, epäselviä oireita, hankalasti tulkittavia löydöksiä.

Vanhusten hyvä hoitaminen on kuitenkin motivoivaa myös päivystyksen olosuhteissa, tietää seitsemän vuotta päivystyksessä työskennellyt Mononen.

- Yksinkertaisilla asioilla voi vaikuttaa hauraan vanhuksen vointiin paljon, esimerkiksi huomaamalla lopettaa turhat lääkitykset tai hankkimalla tukea kotiin. Tärkeintä on kuunnella heitä ja pohtia yhdessä helpotusta ongelmaan. Vanhukset ovat tyytyväisiä tavattoman vähään.

Monosen mukaan vanhuksen kohdalla lääkäri voi usein käyttää sekä kokemusta että luovuutta, koko osaamisrepertuaariaan.

Asenteessa on avain

Jotta vanhusten tarpeisiin voidaan vastata, koko päivystyksen henkilökunta tulee opettaa katsomaan iäkkäitä ihmisiä laajemman linssin läpi. Jani Monosen mukaan henkilöstön määrää ei välttämättä tarvitse lisätä.

- Päivystyksiin riittäisi 1-2 asiaan vihkiytynyttä hoitajaa, joilla olisi myös tietoa jakavan motivaattorin rooli. Geriatrien tulisi ryhdistäytyä tässä, opettaa ja olla käytettävissä.

Mononen pitää erittäin tärkeänä, että myös akuuttilääketieteen koulutuksessa opetetaan iäkkäiden hoitoa.

Asennemuutosta kaipaa Laura Lehtinenkin. Jos vanhusten hyvä hoito ei terveydenhuollon ammattilaisia kiinnosta, koulutuksella on vaikea saada riittävää tulosta.

- Kaikkien pitää oivaltaa nämä asiat päivystyksessä, eivät geriatritkaan yksin ratkaise ongelmaa. Lisäksi terveydenhuollon henkilöstö tarvitsee sosiaalipäivystyksen tukea.

Lehtinen tähdentää, että vanhus ei hakeudu päivystykseen ilman syytä. Ongelma ei aina ole lääketieteellinen, mutta joku syy löytyy aina.

89-vuotias mies herää sairaalan teho-osastolla. Itsemurha jäi yritykseksi, koska vaimo oli ymmärtänyt soittaa hätänumeroon. Sitä mies oli toivonut, ennen kuin vajosi tajuttomuuteen.

Teho-osastolla mies pitää kiinni Laura Lehtisen kädestä. Puhuu pitkään, sanottavaa on paljon. Nyt, kun joku kuuntelee. n

Vaikka aikuiset lapset tekevät minkä voivat, yhteiskunnan pitäisi tulla vastaan.

Vanhuksen ongelma ei aina ole lääketieteellinen.

Ryhmä osaa enemmän

Helsinkiläisen Haartmanin sairaalan päivystystä suunniteltiin vahvasti geriatrisella otteella, sillä sairaalan toimintasäteellä asuu paljon yli 85-vuotiaita ihmisiä. Toiminnan ytimessä on tiimityö. Lääkärin ja hoitajan lisäksi potilaan tapaa tarvittaessa myös kotiutushoitaja, joka arvioi, miten vanhus pärjää kotona.

- Kokenut kotiutushoitaja selvittää tarkastuslistan eli strukturoitujen kysymysten avulla konkreettisesti vanhuksen arkea ja toimintakykyä, ennen kuin potilas kotiutetaan, ylilääkäri Laura Pikkarainen kertoo.

Tiimiin kuuluvat myös psykiatrinen sairaanhoitaja, päihdehoitaja, sosiaalityöntekijä sekä toiminta- ja fysioterapeutit. Näin tiheään seulaan jäävät herkemmin hennotkin varoitusmerkit.

Vähintään yhtä tärkeää on yhteistyö sairaalasta ulospäin, kotihoitoon, sosiaali- ja kriisipäivystykseen ja terveysasemille. Pikkarainen painottaa, että vanhusta ei missään tapauksessa saa jättää yksin.

Geriatrian tarve tuli jäädäkseen

Haartmanin päivystyksen etulinjassa jyrää kokemus. Päiväsaikaan erikoislääkäreitä on 3-4 ja erikoistuvia 2-3.

Geriatrisen otteen onnistumiseen tarvitaan sairaalan johdon tuki, sillä henkilökunnan mielenkiinto ja motivaatio vaativat usein herättelyä. Erillisiä geriatrisia päivystyspisteitä ei Pikkarainen eivätkä muutkaan haastatellut kannata, sillä kaikki päivystyspisteet tulevat olemaan geriatrisia 10-20 vuoden kuluessa.

- Tässä ajassa tulee näkymään kroonisten sairauksien paheneminen. Tarvitaan lisää palliatiivista ja saattohoito-osaamista, hoidonrajauksen ja lempeän kuolemisen osaamista. Tähän pitäisi alkaa varautua koulutuksessa, Pikkarainen toteaa.

Iäkkäiden ihmisten määrä tulee korostumaan päivystyksissä, sillä nykylinjausten mukaan vanhuksia tuetaan asumaan kotona mahdollisimman pitkään. Myöskään erilaisissa palvelutaloissa ei lääkäreitä juurikaan ole, joten akuutisti sairastuttuaan niissä asuvat vanhukset hoidetaan päivystyksissä.

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan yli 90-vuotiaiden määrä kasvaa lähes 20 000 henkeä eli noin 45 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2023. Samansuuntaisen kehityksen arvioidaan jatkuvan myöhemminkin.

Päivystyskäynnille voi olla yllättäviä syitä

Vanhukset kestävät psyykkistä kuormitusta huonommin kuin nuoremmat ja heidän on vaikeampi hallita ulkopuolisista tilanteista nousevaa ahdistusta. Siksi niinkin arkiselta kuulostava asia kuin tyttären ulkomaanmatka voi laukaista tarpeen lähteä päivystykseen.

- Kliinisen kokemuksen mukaan iäkkäät ovat herkkiä reagoimaan terveyteen, talouteen tai turvallisuuteen liittyviin uhkiin, liittyvät ne sitten vanhukseen itseensä tai hänen läheisiinsä, vanhuspsykiatrian professori Hannu Koponen sanoo.

Yksinäisyydestä kärsivillä vanhuksilla herkkyys on korostunut.

- Jos päivystyksessä ylipäätään pystyy hankkimaan tietoa ihmisen elämänkaaresta, niin voisi yrittää hahmottaa, mille asioille vanhus on erityisen herkkä, Koponen jatkaa.

Tällä hetkellä esimerkiksi uutisointi Ukrainan tilanteesta voi nostaa vanhuksen mieleen omat sotamuistot rintamalta tai evakosta.

Muista nämä, kun vanhus tulee päivystykseen

1Vanhuksen toimintakyky on kiinni tunneista. Diagnoosin ja hoitopäätöksen on oltava nopeita. Päivystyspoliklinikalla annettavan hoidon kipuraja on 12 tuntia. Pitkittyvä hoito levottomalla päivystysalueella lisää muun muassa sekavuusoireyhtymän vaaraa.

2 Akuuttien ja kroonisten sairauksien lisäksi pitää selvittää vanhuksen toimintakyky. Se määrittää hoitoa ja ennustetta huomattavasti. Yksinkertaiset kysymykset voivat avata elämäntilannetta: Asutteko yksin? Miten pärjäätte kotona? Saatteko riittävästi apua?

3 Jos vanhus pysyy pystyssä, hänet on pidettävä pystyssä. Ei immobilisointia sairaalaan.

Tässä vanhuksella tarkoitetaan haurasta iäkästä, joka on oletettavasti yli 75-vuotias. Lähde: Geriatri, akuuttilääketieteen erikoislääkäri Jani Mononen.