Sepelvaltimotautikohtauksessa on syytä tunnistaa riskit

Vaaran arvio ei nykyisin ohjaa sepelvaltimotautikohtauksen saanutta potilasta oikeisiin ja oikea-aikaisiin toimenpiteisiin. Potilaiden hoito näyttää olevan varsin sattumanvaraista.

Tätä sattumanvaraisuutta poistamaan on nyt valmistunut sepelvaltimotautikohtauksen vaaran arviointiin ja hoitoon Käypä hoito -suositus.

Samalla Suomeen haluttiin luoda kansantajuisemmat nimet kahdelle erilaiselle sydänkohtaukselle. Suosituksen mukaan sepelvaltimotautikohtaukseksi nimitetään epästabiilia angina pectorista, johon ei liity ST-nousuja. ST-nousuinfarktia taas kutsutaan sydäninfarktiksi.

Ilman ST-nousuja olevien sepelvaltimotautikohtausten suhteellinen osuus on 1990-luvulla jatkuvasti lisääntynyt, ja ST-noususydäninfarktien määrä vastaavasti vähentynyt. Sepelvaltimotautikohtaus on nykyisin useimmissa Euroopan maissa yleisin diagnoosi sydänvalvontaosastoilla.

- Sydäninfarktin diagnostiset kriteerit ja hoito ovat kyllä meillä jo vakiintuneita, mutta sepelvaltimotautikohtauksessa hoito ja toimenpiteet vaihtelevat, toteaa Käypä hoito -työryhmän puheenjohtajana toiminut dosentti Kari Niemelä TAYS:sta.

TYKS:n dosentti Juhani Airaksinen huomauttaa, että hoito vaikuttaa tutkimustietojen mukaan suorastaan sattumanvaraiselta. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä sepelvaltimokohtauksen saaneiden potilaiden riskinarvioinnista on saatu runsaasti uutta tietoa aivan viime vuosina.

- Ongelmia tuottaa sekin, että ympärivuorokautinen kardiologipäivystys on vain Helsingissä. Nyt potilaita hoitavat hyvinkin eri tavoin erikoistuneet sisätautilääkärit. Kardiologipulan takia varjoainekuvauksiin joutuu odottamaan lähes viikon, mikä on aivan liian kauan! Airaksinen toteaa.

Tuoreen hoitosuosituksen mukaan epäillyn sepelvaltimotautikohtauksen diagnostiikassa noudatetaan samoja periaatteita kuin sydäninfarktissa. Oleellista on erottaa suuren vaaran potilaat.

- Suuren vaaran potilaita ovat niitä, joilla rintakipu on toistuva tai pitkittyvä. Heille ominaisia oireita ovat suurentunut troponiinipitoisuus, EKG:ssä todettava ST-lasku tai ohimenevä ST-nousu, hemodynaaminen epävakaus, merkittävä rytmihäiriö, sydäninfarktin jälkeen uusiutuva kipu tai sydänlihaksen hapenpuute ja diabetes, luettelee apulaisylilääkäri Ilkka Tierala HYKS:sta.

Lääkehoidon kulmakiviä ovat hapenpuutetta helpottava ja tukkeuman muodostumista ehkäisevä lääkitys.

Suuren vaaran potilailla uhanalaisen sydänlihasalueen verenkierto tulee turvata pallolaajennuksella tai ohitusleikkauksella. Toimenpiteitä edeltävä varjoainekuvaus tulisi tehdä viimeistään 2-3 vuorokauden kuluessa.