1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Sote-uudistus muuttaa TAYS Sydänsairaalan toimintaa
Ajan­kohtai­sta

Sote-uudistus muuttaa TAYS Sydänsairaalan toimintaa

Myöskään Länsi-Pohjan sairaala ei voi jatkaa nykyisessä muodossa.

Sote-uudistus muuttaa TAYS Sydänsairaalan toimintaa Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan tiistaina 15. kesäkuuta antama sote-uudistusta koskeva mietintö on Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnäsen mielestä parempi kuin hallituksen alkuperäinen esitys. Nyt on liikuttu Lääkäriliiton näkemysten suuntaan. Yksi Lääkäriliiton keskeisiä tavoitteita on ollut, että hyvinvointialueiden päätöksenteolle ei pitäisi asettaa perusteettomia lainsäädännöllisiä rajoitteita.

– Kun annetaan järjestämisvastuu, pitäisi antaa myös valta tehdä päätöksiä. Alueet ovat erikokoisia, ja niiden väestöpohja ja -rakenne ovat erilaisia. Siksi hyvinvointialueiden pitää voida tehdä tarkoituksenmukaisia järjestelyjä tuotannon toteuttamisessa.

Mietinnön mukaan hyvinvointialueille jää mahdollisuus itse miettiä, mikä on paras tapa toimia ja tarvittaessa hankkia palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta laajastikin.

– Keskeistä lainsäädännössä on, että hyvinvointialueella pitää olla riittävä oma tuotanto, mutta sille ei ole asetettu määrällisiä rajoitteita.

TAYS Sydänsairaalaan muutoksia

Mietinnön mukaan potilaan sairaalaan ottaminen, siihen liittyvä erikoissairaanhoidon tarpeen arviointi ja alustavan hoitosuunnitelman laatiminen olisivat jatkossa hyvinvointialueen tehtäviä, eikä niitä voi antaa yksityisen palveluntuottajan tehtäviksi.

Linjaus tulee vaikuttamaan muun muassa TAYS Sydänsairaalan toimintaan. Sydänsairaala rinnastetaan yksityisiin yrityksiin.

– Sydänsairaalan osalta pitää tehdä muutoksia, koska sinne on keskitetty koko sairaanhoitopiirin kardiologinen toiminta, sanoo Pärnänen.

Hyvinvointialueella ei ole kardiologian erikoisalaa omana tuotantona ollenkaan, mutta sitä edellytetään jatkossa. Jokaiselta erikoisalalta pitää olla "riittävästi" omaa tuotantoa. Lisäksi pitää pystyä järjestämään erikoisalojen ympärivuorokautinen päivystys itse.

– Sydänsairaalan järjestämä päivystys ei jatkossa sellaisenaan kelpaa.

Mainittuja tehtäviä ei kuitenkaan määriteltäisi virkalääkärin tehtäviksi, kuten hallituksen esityksessä esitettiin. Sen sijaan hyvinvointialue voi joustavammin harkita, käyttääkö tehtävässä virkasuhteista lääkäriä vai työsuhteessa olevaa lääkäriä.

Keskustelua herättänyt neuvolakysymys tulee sote-uudistuksessa ratkeamaan siten, että neuvolapalveluja voidaan ostaa yksityisiltä tuottajilta osana perusterveydenhuoltoa.

– Estettä tälle ei ole. Ulkoistettuja terveysasemia voi jatkossakin olla.

Kokonaan perusterveydenhuollon ulkoistaminen ei ole kuitenkaan mahdollista eikä sellainen ratkaisu, että oma tuotanto jää keskeisten toimintojen osalta vain alueen väestöpohjaltaan pieniin kuntiin.

Länsi-Pohja ei voi jatkaa nykyisessä muodossa

Lapissa Länsi-Pohjan sairaalan toiminta nykyisellään ei voisi jatkua, vaan se tulee loppumaan vuoden 2025 lopussa. Kemissä sijaitsevalla Länsi-Pohjan keskussairaalalla on ulkoistamissopimus Mehiläisen kanssa.

– Sille ei jää mitään mahdollisuuksia, koska kaikilla erikoisaloilla ja perusterveydenhuollossa pitää olla omaa tuotantoa merkittävässä määrin. Mikään erikoisala ei voi olla kokonaan ulkoistettu, saati sitten koko sairaalan toiminta.

Lue myös

Pärnäsen mukaan on toki mahdollista, että osapuolet neuvottelevat uuden sopimuksen, joka täyttää kriteerit, mutta se jää nähtäväksi.

"Uudistus on välttämätön"

Mietintöön on jätetty kaksi eriävää mielipidettä, toinen kokoomukselta ja toinen perussuomalaisilta. Perussuomalaiset esittää vielä lievennystä virkalääkäreitä koskevaan kohtaan, kun taas kokoomuksen mukaan koko lakiesitys pitäisi hylätä eikä uudistusta tarvita.

Liiton näkökulma on päinvastainen.

– Uudistus on välttämätön, koska nykyiset kunnat ovat keskimäärin kykenemättömiä järjestämään nykyaikaista terveydenhuoltoa. Tarvitaan hallinnon uudistus, jossa järjestämisvastuu ja rahoitus sälytetään riittävän suurelle alueelle ja toteutetaan siten terveydenhuollon järjestämisen ja rahoituksen integraatio.

Tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista sekä pelastustoimesta vastaa 21 hyvinvointialuetta, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä.

Seuraavaksi eduskunta käsittelee esitystä. Pärnänen pitää selvänä, että se menee läpi ja sote-uudistus saadaan vihdoin hyväksyttyä.

Kirjoittajat
Tiiamari Pennanen

Etusivulla juuri nyt

Tieteessä
Siedätyshoito tepsii kananmuna-allergiaan

Ruokasiedätys on toistaiseksi kokeellista hoitoa, jota ei pidä kokeilla omin päin.

Tieteessä
Delta-variantin levitessä sairaalaepidemian vaara on olemassa

Ennen riittävää rokotekattavuutta terveydenhuollossa on oltava varuillaan, arvioi Kanta-Hämeen sairaalaepidemian kokenut Iivo Hetemäki.

Tieteessä
Tekoäly auttoi tutkijoita selvittämään tupakoinnin ja syöpäkuolleisuuden yhteyttä

Tupakoivien syöpäpotilaiden kuolleisuus on suurempi kuin tupakoimattomien.

Liitossa
Tutkimus osoittaa: lääkärit valmiita kieltämään joitain vaihtoehtohoitoja lailla

Enemmistö lääkäreistä olisi valmis kieltämään joitain ns. vaihtoehtohoitoja lailla.

Ajassa
Koronakaranteeni lyhenee 10 vuorokauteen

Muutos koskee myös altistuneita sote-alan työntekijöitä.

Ajassa
THL: Koronarokotukset kaikille 12–15-vuotiaille

Nuorille annettaisiin Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta.