Suolistoperäiset lymfosyytit ensimmäisiä tyypin 1 diabeteksen käynnistäjiä
Tyypin 1 diabeteksen immunopatogeneesin käynnistävät molekyylit näyttävät aktivoituvan suolistossa. Suoliston puolustusjärjestelmään kuuluvat lymfosyytit aiheuttavat ensimmäisinä haiman saarekesolujen tuhoon johtavan tulehduksen. Tietyt haiman verisuonten pinnalla ilmentyvät adheesiomolekyylit toimivat lymfosyyttien liikenteen ohjaajina, ja estämällä niitä tulehdus pystyttiin ehkäisemään hiirillä ja eläimet pysyivät terveinä.– Kyseessä on avain-lukkomalli. Kun haiman verisuonten pinnalta löytyy lukko, suoliston lymfosyyttien puolelta löytyy avain. Salpaamalla lukko pystytään estämään valkosolujen pääsy eteenpäin, kertoo tutkija Ilkka Jaakkola, jonka väitöskirja aiheesta tarkastettiin Turun yliopistossa viime viikolla.
Jaakkolan hiirimallissa tutkima adheesiomolekyyli ilmentyy varsin spesifisesti suolistossa ja diabeettisilla eläimillä haimassa. Se on osoitettu myös ihmiseltä mutta sen osuutta ihmisen diabeteksessa ei tiedetä. Kuitenkin yhdessä tapauksessa nuoren diabetekseen kuolleen tytön haimasta on myös eristetty lymfosyyttejä, jotka ilmentävät suolistollekin ominaisia molekyylejä. Muitakin vastaavia adheesiomolekyylejä tunnetaan, mutta niitä löytyy koko kehosta ja siksi niiden esto vaikuttaisi laajemmin immuunipuolustukseen ja voisi johtaa ikäviin sivuvaikutuksiin.
– Varhainen ehkäisevä hoito voitaisiin kohdentaa esimerkiksi napaveren alttiusgeenitutkimuksissa löytyville riskiryhmille, sillä silloin kun itse tauti pystytään toteamaan, ollaan jo myöhässä, sanoo Jaakkola.
Tutkimuksen havainnot tukevat myös teoriaa diabeteksen ympäristöperäisestä laukeamismekanismista. Ilkka Jaakkola uskoo, että kyse on laajemmin puolustusjärjestelmän epätasapainosta eikä niinkään yksittäisestä laukaisevasta tekijästä.
– Suomen puhtaissa oloissa suoliston puolustusjärjestelmä ei joudu niin koville kuin esimerkiksi etelän maissa. Tästä syntyy epätasapaino, joka johtaa siihen, että puolustus ei toimi yhtä tehokkaasti silloin, kun solut hyökkäävät elimistöä itseään vastaan.
Tämä voisi selittää diabeteksen esiintyvyyden eroja. Samantyyppinen hypoteesi on esitetty myös astmasta. Jaakkola kertoo, että laboratorion puhtaissa oloissa geneettisesti alttiista hiiristä 80 % saa taudin, mutta kun hiiret tuodaan normaaliin ympäristöön ja altistuvat ympäristön mikrobeille, taudin esiintyvyys pienenee rajusti.
– Suomea voisikin luonnehtia pieneksi laboratorioksi, koska täällä olot ovat kontrolloidummat kuin monessa muussa maassa, naurahtaa Ilkka Jaakkola.
Ilkka Jaakkolan väitöskirja Lymphocyte traffic and adhesion receptors in the pancreas and the gut: special emphasis on autoimmune diabetes tarkastettiin Turun yliopistossa 9.5.2003.
MARIANNE JANSSON
