Ajan­kohtai­sta

Suomessa jo 400 varmistettua koronatapausta

Tähän mennessä koronatartuntoja on todettu yli 200 000 maailmanlaajuisesti.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1
ADOBE/AOP

Suomessa on todettu noin 400 laboratoriovarmistettua koronaviruksen aiheuttamaa tautitapausta, kertoo THL.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ilmoittamat tartuntamäärät perustuvat jatkossa tartuntatautirekisterin kautta saataviin lukuihin. Aiemmin THL on kerännyt tiedot varmistetuista koronatartunnoista suoraan sairaanhoitopiirien kanssa.

– Koronavirustapaukset näkyvät rekisterissä sitä mukaa kun laboratoriot ja sairaanhoitopiirit ilmoittavat niistä. Raportoinnissa saattaa olla alkuvaiheessa hieman viiveitä sekä alueellista vaihtelua, sanoo tiedotteessa THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.

Suomessa tilanne vaihtelee tartuntatapausten suhteen kunnittain. Esimerkiksi HUS:n alueella on varmistettuja koronatartuntoja jo yli 200. Neljä potilasta on tehohoidossa, ja heistä yksi on alle 40-vuotias, kertoi Helsingin Sanomat eilen. Useita terveydenhuollon ammattilaisia on myös saanut koronavirustartunnan tai altistunut sille ja asetettu kotikaranteeniin.

Hyvinkäällä koronaepidemiaan varauduttiin eilen järjestämällä lisätilaan hoidon kiireellisyyden arviointiin. SPR:n työntekijät pystyttivät sairaalan pihalle telttoja, joissa mahdolliset koronaepäillyt potilaat saadaan ohjattua turvallisesti hoidettavaksi sairaalan sisälle.

Lue myös

COVID-19-epidemia on pahimmillaan käynnissä Italiassa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä ja monissa muissa Euroopan maissa. Euroopassa on todettu yli 85 000 tapausta, joista valtaosa 35 000 Italiassa.

Italiassa koronavirukseen kuolleiden määrä on ylittänyt jo Kiinassa kuolleiden määrän. Maan terveydenhuoltojärjestelmä on vakavasti ylikuormittunut.

Samalla epidemia ja tapausmäärät lisääntyvät Iranissa ja Yhdysvalloissa rajusti. Etenkin Yhdysvalloissa tapauksia on THL:n mukaan todennäköisesti raportoitua paljon enemmän.

Kiinassa raportoidaan epidemian laantuneen.

Maailmanlaajuisesti tautiin on kuollut yli 8 600 ihmistä, joista eniten Kiinassa ja Italiassa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030