Ajan­kohtai­sta

Synnytystoiminta Oulaskankaan sairaalassa saattaa loppua jo tänä vuonna

Valvira arvioi sairaalan mahdollisuuksia jatkaa synnytystoimintaa. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on aloittanut Oulaskankaan sairaalaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on pyytänyt Valviralta uutta arviota Oulaskankaan synnytystoiminnan tilanteesta, tiedottaa Valvira.

Synnytystoiminnan Oulaskankaan sairaalassa oli tarkoitus jatkua vuoden 2021 loppuun saakka sosiaali- ja terveysministeriön myöntämän poikkeusluvan turvin. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan lopettamisesta vuoden loppuun mennessä on kuitenkin edelleen voimassa, eikä poikkeuslupa vaikuta sen lainvoimaisuuteen.

Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminta on ollut lopetusuhan alla Valviran vuonna 2016 tekemän päätöksen jälkeen. Valvira määräsi toiminnan lakkautettavaksi 31. maaliskuuta 2017 mennessä, sillä sen mukaan hoito ei täyttänyt potilasturvallisuuden ja lainsäädännön vaatimuksia. Sairaanhoitopiiri vei asian korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, joka piti Valviran päätöksen voimassa mutta siirsi lakkauttamisen määräaikaa 31.12.2018 asti.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on aloittanut lokakuussa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat Oulaskankaan sairaalan koko henkilöstöä. Tiedotteen mukaan yt-neuvottelujen taustalla on muun muassa KHO:n päätös synnytystoiminnan lakkauttamisesta.

Sairaanhoitopiiri on pyytänyt Valviralta uutta arviota kiireellisesti ja lähettänyt tuoreen selvityksen siitä, miten sairaalan toimintaa on kehitetty korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen.

Lue myös

- Toimintaa on kehitetty määrätietoisesti jo useamman vuoden ajan aina Valviran ensimmäisestä päätöksestä lähtien, sanoo sairaanhoitopiirin johtaja Ilkka Luoma PPSHP:n tiedotteessa.

Valvira arvioi asiaa ja tiedottaa asian etenemisestä.

Lue Lääkärilehden aiemmat jutut aiheesta

Synnytykset jatkuvat Oulaskankaalla poikkeusluvalla

KHO: Synnytykset loppuvat Oulaskankaan sairaalassa vuodenvaihteessa

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030