• Ulla Toikkanen

Terveyskeskusten lääkärivaje kasvoi hieman

Kasvua viime vuoteen verrattuna on vajaan prosenttiyksikön verran.

Terveyskeskusten lääkärivaje kasvoi hieman Kuva 1 / 1

Terveyskeskusten lääkäritilanne on hieman heikentynyt viime vuoteen verrattuna. Täyttämättömiä lääkärin tehtäviä oli lokakuussa 2018 terveyskeskuksissa yhteensä 227,5 kappaletta eli 5,7 prosenttia tehtävien kokonaismäärästä. Nousua lokakuuhun 2017 verrattuna on vajaan prosenttiyksikön verran.

Vakinaisten viranhaltijoiden määrä on viime vuosina laskenut ja sijaisten määrä kasvanut. Terveyskeskusten johtavien lääkärien kertoman mukaan sekä avoimien tehtävien täyttäminen että sijaisten saaminen on entistä vaikeampaa.

Myös ostopalveluiden saatavuus on huonontunut. Työssä käyvien lääkärien määrä on Suomessa kuitenkin kasvanut voimakkaasti koko 2000-luvun ajan.

Lääkäriliitto on huolissaan perusterveydenhuollon tilanteesta, mutta ongelmaa ei ratkaista lisäämällä lääkärikoulutusmääriä entisestään. Näin sanoo Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen.

– Tilastot osoittavat, että vaikka lääkärien määrä kasvaa, se ei näy terveyskeskuslääkärien määrässä, hän kertoo tiedotteen mukaan.

Lääkäritilanne vaihtelee alueellisesti

Lääkärivajetta ei ollut lainkaan 60 prosentissa terveyskeskuksista. Näiden terveyskeskusten alueella asuu noin 1,9 miljoonaa asukasta. Terveyskeskukset, joissa lääkärivaje on 20 prosenttia tai enemmän, palvelevat noin 300 000 suomalaista.

Tiedot selviävät Lääkäriliiton loka-marraskuussa terveyskeskusten johtaville lääkäreille tekemästä tutkimuksesta. Vastausprosentti oli sata, eli tulokset kattavat kaikkien kuntien tilanteen.

Suurin lääkärivaje oli Etelä-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa, Kainuussa ja Keski-Suomessa. Suurin myönteinen muutos verrattuna edelliseen vuoteen on tapahtunut Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella, jossa lääkärivaje oli vähentynyt lähes 11 prosenttiyksikköä. Kielteistä muutosta oli tapahtunut Keski-Suomen, Etelä-Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueella, joissa lääkärivaje oli lisääntynyt reilulla kuudella prosenttiyksiköllä.

Terveyskeskustyöstä tehtävä houkuttelevampaa

Pärnänen huomauttaa, että näidenkin tutkimustulosten ja tilastojen perusteella on selvää, että perusterveydenhuoltoon on panostettava.

– Terveyskeskustyöstä pitää tehdä houkuttelevampaa lääkäreille, hän painottaa.

Houkuttelevuuden lisäämiseksi perusterveydenhuoltoon tarvitaan lisää lääkäriresurssia, jotta työkuorma olisi kohtuullinen ja työn sisältö mielekäs.

Nuoremmille lääkäreille on Lääkäriliiton mielestä tarjottava riittävä seniorituki ja täydennyskoulutusmahdollisuus sekä joustava valmius erilaisiin osa-aikatyöjärjestelyihin esimerkiksi perhe- tai vastaavien syiden vuoksi. Terveyskeskusten lääkärityö on myös pystyttävä organisoimaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti, mikä edellyttää osaavaa johtamista.

– Asiaa ei ole kokonaisuudessaan hoidettavissa pelkästään paikallisesti, vaan tarvitaan isompi järjestelmäuudistus, jossa terveyspalvelujen rahoitus ja järjestäminen irrotetaan kuntakentästä, muistuttaa Pärnänen.

Tutkimustulokset ovat Lääkäriliiton verkkosivuilla.

Kuva: Panthermedia

Lisää aiheesta

Terveyskeskusten lääkärivaje kasvoi
Oulun lääkäritilanne koheni
Oulun kaupungin lääkäritilanne menossa parempaan suuntaan

Kirjoittajat
Ulla Toikkanen

Uusimmat

Luetuimmat

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi

Etusivulla juuri nyt

Kolumni
Puhu suomea!

– Sivistys piilee jossain muualla kuin lääkärilatinan katveessa, kirjoittaa Reetta Huttunen.

Ajassa
Kohututkijaa voi odottaa kuolemantuomio

Ihmisalkion geenien muuntelijaa syytetään lahjonnasta ja tiedemaailman sääntöjen rikkomisesta.

Kolumni
Puhu suomea!

– Sivistys piilee jossain muualla kuin lääkärilatinan katveessa, kirjoittaa Reetta Huttunen.

Ajassa
Taas uusi tuhkarokkotapaus Suomessa

Jatkotartunnat ovat hyvin epätodennäköisiä.

Ajassa
Lobbaa meitä, lääkäri

Neljä kunnallispoliitikkoa kertoo, miksi he toivovat lääkäreiltä nykyistä enemmän yhteydenottoja. Yksi heistä on Nelli Nurminen.

Tieteessä
Vanhemman psyykeongelma altistaa kiintymyssuhdehäiriölle

Erityisesti alkoholi- ja huumeriippuvuus sekä äidin masennus ovat yhteydessä lapsen häiriöön.

Tieteessä
Paluu psykiatriseen sairaalahoitoon vaihtelee alueittain

Kymenlaaksossa palasi vuoden kuluessa 28 prosenttia, Länsi-Pohjassa 53 prosenttia.

Liitossa
Johanna Suur-Uski teki voittajaposterin

Johanna Suur-Uski on selvittänyt rintasyöpään liittyvien sairauspoissaolojen sosioekonomisia eroja.