Lehti 5: Ajan­kohtai­sta 5/2003 vsk 58 s. 494

Terveyskäyttäytymisen alue-erot tasoittuneet

Marianne Jansson

Uudellamaalla käytetään alkoholia runsaammin kuin muualla Suomessa, mutta muutoin terveyteen vaikuttavien elämäntapojen alueelliset erot ovat pienentyneet olennaisesti. Kansanterveyslaitoksen kyselytutkimus aikuisväestön terveyskäyttäytymisestä on toistettu vuosittain vuodesta 1978 alkaen.

Suomalaisten ruokatottumukset ovat kehittyneet jatkuvasti myönteiseen suuntaan, ja terveellisen ruoan suositukset ovat tavoittaneet koko Suomen eikä alue-eroja enää juurikaan ole. Myöskään muilla taustamuuttujilla ei ole suurta vaikutusta.

- Suomalaisten ruokatottumuksissa on kansainvälisesti katsoen vähäiset erot koulutustason mukaan. Esimerkiksi tupakoinnissa ero on selvempi, sanoo erikoistutkija Ritva Prättälä Kansanterveyslaitokselta.

Myös liikunnan harrastamisen trendit ovat samat kaikkialla: vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt selvästi, mutta työmatkaliikunta vähentynyt koko tutkimusjakson aikana.

Ylipainoisia on työikäisistä suomalaisista miehistä 55 %, naisista 37 %, ja osuudet ovat kymmenessä vuodessa kasvaneet huolestuttavasti etenkin nuorimmissa vastaajaryhmissä. Uudellamaalla ylipainoisia on hieman vähemmän kuin muualla Suomessa.

- Vapaa-ajan liikunnan lisääntyminen ei riitä kompensoimaan arkiliikkumisen vähenemistä. Nykyisellä liikkumisella emme yksinkertaisesti pysty kuluttamaan sitä mitä syömme, sanoo Ritva Prättälä.

Lue myös

Työikäisistä suomalaisista miehistä tupakoi päivittäin 28 % ja naisista 20 %, eikä tilanne ole viime vuosina muuttunut. Vielä parikymmentä vuotta sitten muualla kuin Uudellamaalla naisten tupakointi oli huomattavasti harvinaisempaa. Kyselyn nuorimmassa, 15-24-vuotiaiden ryhmässä miesten ja naisten tupakointi on yhtä yleistä ja naisilla myös yleisintä; miehistä tupakoivat yleisimmin 25-34-vuotiaat.

Miesten tupakointi on koko tutkimusjakson aikana vähentynyt selvästi: parikymmentä vuotta sitten 25-34-vuotiaista miehistä tupakoi päivittäin 42 %, mutta nyt keski-ikään ehtineessä joukossa aiemmin tupakoineista lähes puolet on lopettanut. Tupakoinnin lopettamisyritykset ovat jonkin verran lisääntyneet, ja yli puolet vastaajista ilmoitti haluavansa lopettaa. Lääkäriltä kehotuksen tupakoinnin lopettamiseen oli saanut noin joka kolmas yli 45-vuotiaista vastaajista, nuoremmat selvästi harvemmin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030