Ajan­kohtai­sta

Testauskapasiteettia ollaan kolminkertaistamassa

Hallituksen tilannekatsauksessa todettiin, että rajoitustoimilla on ollut vaikutusta koronatartuntojen leviämisvauhtiin.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Lauri Heikkinen /Valtioneuvoston kanslia

Suomi pystyy kaksinkertaistamaan koronavirustestauskapasiteettinsa lähiaikoina, kertoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) hallituksen tilannekatsauksessa. Tavoitteena on vähitellen kapasiteetin kolminkertaistaminen. Tällä hetkellä Suomessa käsitellään 2 500 näytettä vuorokaudessa.

Kiuru painotti, että kaikkein tärkeintä on, että terveydenhuollon henkilökunta pääsee testaukseen hyvin matalalla kynnyksellä, jos pienikin epäily tartunnasta syntyy.

Kiuru muistutti, että testauskapasiteetin nosto edellyttää, että henkilökuntaa ja suojavarusteita on riittävästi. Tärkeää on, että tartuntaketjuja selvitetään yhä.

Koronavirustestien lisäksi ollaan käynnistämässä laajamittaista vasta-ainetestausta, jotta saataisiin tietää, kuinka suuri osa väestöstä on jo sairastanut taudin.

Suojavarusteita hankitaan lisää

THL:n johtaja Mika Salminen kertoi, että Suomessa pyritään noudattamaan WHO:n ohjeistusta laajamittaisesta testaamisesta.

Hän totesi myös, että rajoitustoimet ovat hidastaneet kehitystä. Ilman niitä tartuntojen määrä olisi suurempi.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) sanoi, että sosiaali- ja terveysministeriö seuraa tarkasti suojavarusteiden tarvetta eri puolilla maata. Suojavarusteita on jaettu Huoltovarmuuskeskuksesta. Lisäksi on tehty uusia hankintoja useilla miljoonilla euroilla.

Lue myös

Mika Salmisen mukaan on odotettavissa, että epidemia jatkuu maailmalla vielä usean kuukauden ajan.

Euroopassa on todettu yhteensä 460 000 tartuntaa

THL:n tuoreimpien lukujen mukaan koronavirustartuntoja on Suomessa 1 446. Sairaalahoidossa on 159 potilasta, joista 62 on tehohoidossa.

Testattuja näytteitä on 24 2000. Se on 1 600 enemmän kuin eilen.

Euroopassa on todettu yhteensä yli 460 000 koronavirustapausta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030