1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. THL: Yhä useampi kunta perii enimmäismaksun lääkärikäynnistä
Ajan­kohtai­sta

THL: Yhä useampi kunta perii enimmäismaksun lääkärikäynnistä

Viime vuonna 70 % suomalaisista asui kunnassa, joka peri lääkärikäynnistä enimmäismaksun.

THL: Yhä useampi kunta perii enimmäismaksun lääkärikäynnistä Kuva 1 / 1

Viime vuonna suomalaista 70 prosenttia asui kunnassa, jossa perittiin lääkärikäynnistä asiakasmaksuasetuksessa määritelty enimmäismaksu. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksestä.

Vuonna 2016 vastaava luku oli 44 prosenttia.

Tavallisimmin kunnat perivät lääkärikäynnistä kolmesti kertamaksun, jonka enimmäismäärä on tällä hetkellä 20,60 euroa käynniltä. Lääkärikäynti on maksuton kolmen käyntikerran jälkeen.

Toiseksi yleisimmin perittiin vuosimaksua, joka voi olla enimmillään 41,20 euroa. Vuosimaksu kattaa kaikki lääkärikäynnit. Halutessaan asiakas voi maksaa sen sijaan kuitenkin kertamaksun käyntikertojen lukumäärästä riippumatta.

Kuntien välillä oli eroja siinä, miten ja kuinka paljon asiakkailta peritään maksuja lääkärin, mutta myös hoitajan vastaanotoista. Vaihtelua oli myös sairaanhoitopiirien sisällä.

– Kunta saa halutessaan poiketa asiakasmaksuasetuksesta asiakkaan eduksi. Joissain kunnissa päättäjät ovat katsoneet, että pienemmillä asiakasmaksuilla voidaan suojata paljon palveluita käyttäviä. Toisaalta paikoin taloustilanne on edellyttänyt vuonna 2016 tehdyn asiakasmaksuasetuksen suuren erilliskorotuksen täysimääräistä hyödyntämistä, sanoo tiedotteessa THL:n tutkimusassistentti Tapio Haaga.

Hoitajakäynneillä kunnan taloutta kuntoon

Manner-Suomen väestöstä 49 prosenttia asui kunnissa, joissa hoitajan vastaanotosta peritään asiakasmaksu. Selvitys kertoo, että tavallisimmin käynnistä perittiin kolmen kerran kertamaksu, joka yleisimmin oli 11,40 euroa. Lähes kaikissa kunnissa hoitajalla käynti oli halvempaa kuin lääkärikäynti.

Lue myös

Hoitajakäynneistä perittävät maksut ovat yleistyneet vuoden 2015 jälkeen. Silloin kunnat tulkitsivat, että asiakasmaksuja koskeva laki ja asetus mahdollistavat maksun perittävän myös sairaanhoidollisesta käynnistä hoitajalla.

– Kunnat ovat kaivanneet lisätuloja, koska niiden taloudellinen tilanne on ollut huono. Lisäksi moni on perustellut maksua sillä, että aiemmin moni lääkärille ohjattu potilas päätyy nykyään hoitajan vastaanotolle. Taustalla on hoitajan itsenäisen vastaanottotoiminnan kehittäminen, Haaga sanoo.

THL keräsi asiakasmaksutietoja kunnilta usealta vuodelta nyt ensimmäistä kertaa. Aineisto koskee vuosia 2013–2018. Aineistossa oli mukana Manner-Suomen kunnista 290.

Kuva: Sami Perttilä

Kirjoittajat
Tuomas Keränen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Hyvää kesää

Uusia verkkouutisia on luvassa taas 29. heinäkuuta alkaen.

Tieteessä
Hoida oikein pistiäisallergiaa

Hoidon kulmakiviä ovat mahdollisen anafylaksian asianmukainen hoito sekä siedätyshoidon tarpeen arvio.

Maailmassa
Löylyä!

Sauna on Olli Savolalle paikka, jossa ihminen irtautuu materiasta.

Ajassa
Virheistä pitää puhua

Jani Monosen mielestä virheiden myöntäminen ja niistä oppiminen tulee helpommaksi, kun kokemus lisääntyy.

Ajassa
Väitöskirjapalkinto maailman yleisimmän maksasairauden tutkijalle

Panu ­Luukkosen ­väitöskirjan aineisto oli laadukas ja menetelmät innovatiivisia.

Ajassa
Vapaaehtoistyökin vaatii potilasvakuutuksen

Lääkäriliiton ryhmäpotilasvakuutus kattaa tietyin ehdoin myös pienimuotoisen vapaaehtoistyön.