Ajan­kohtai­sta

Tuhkarokkotapausten määrä Euroopassa kolminkertaistui vuodessa

Viime vuonna Euroopassa sairastui tuhkarokkoon yli 80 000 aikuista ja lasta.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Yhä useampi lapsi saa Euroopassa tuhkarokkorokotuksen, mutta rokotusten määrä jakautuu epätasaisesti maiden välillä sekä niiden sisällä. Siksi laumasuojaa ei paikoitellen ole ja yhä useampi ihminen sairastui tuhkarokkoon viime vuonna, tiedottaa WHO.

Tuhkarokko tappoi viime vuonna Euroopassa 72 lasta ja aikuista. Tammikuun ja joulukuun välillä 82 596 ihmistä 47 maasta sairastui tuhkarokkoon. Heistä kaksi kolmasosaa joutui sairaalahoitoon taudin takia. Tautiin sairastuneita oli eniten tällä vuosikymmenellä.

Tapausten määrä kolminkertaistui edellisvuodesta. Elokuussa julkaistu tieto vuoden 2017 tuhkarokkotapausten määrästä oli 23 927.

Vielä vuonna 2016 määrä oli ennätysalhainen, 5273 tapausta.

WHO kehottaa Euroopan maita suuntaamaan huomion ja toimet niihin paikkoihin ja ryhmiin, joissa ei ole suojaa tuhkarokkoa vastaan.

– On selvää, että nykyisellä rokottamisen tahdilla immunisaatio tuhkarokkoa vastaan on riittämätöntä, sanoo WHO:n Euroopan alueen johtaja Zsuzsanna Jakab tiedotteen mukaan.

Jakabin mukaan WHO:n viisivuotistavoite ei tule toteutumaan ilman paikallistason työtä.

– Meidän täytyy tehdä enemmän ja paremmin, jotta voimme suojata jokaisen taudilta, joka on helposti vältettävissä.

Lue myös

Euroopan rokotestrategian tavoitteena on hävittää 53 jäsenvaltiosta tuhkarokko ja vihurirokko. Tärkeimpänä on saavuttaa vähintäänkin 95 prosentin rokotekattavuus, joko kahden tuhkarokkorokotteen avulla tai aikaisemman virusaltistuksen kautta.

Kuva: Fotolia

Otsikko korjattu kello 13.54. Siinä puhuttiin aiemmin tuhkarokkojen määrästä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030