Ajan­kohtai­sta

Tutkimusluvat hoituvat HUS:ssa kokonaan verkossa

Eettisen lausunnon haku sähköisesti tuli mahdolliseksi tänä vuonna.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1

Tieteellisen tutkimuksen lupaprosessin voi hoitaa HUS:ssa kokonaan sähköisessä palvelussa. Se tuli mahdolliseksi, kun Tutkijan työpöytä -nimiseen palveluun lisättiin Eettisen toimikunnan lausunnon hakeminen vuoden alussa.

Tutkimusluvan hakeminen järjestelmässä on ollut mahdollista vuodesta 2015 lähtien.

Tutkija täyttää perustiedot vain kerran tietojärjestelmään. Sähköinen työpöytä opastaa häntä järjestelmässä eteenpäin.

Eettisiä lausuntoja hakevat paitsi HUS:n lääkärit ja tutkijat, myös HUS:n ulkopuoliset tutkijat, esimerkiksi lääketeollisuuden toimeksiantajat. Hakemuksia tulee myös esimerkiksi musiikkitieteiden, teologian, ravitsemustieteiden, tuotantotalouden ja teollisen muotoilun tutkijoilta.

Lue myös

Toukokuussa opinnäytetyöt otettiin mukaan Tutkijan työpöytä -järjestelmään. Suomen ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opinnäytetyön tekijät voivat hakea tutkimuslupaa Tutkijan työpöydän kautta, jos heidän tutkimuksensa kohteena on HUS:n henkilökunta, potilaat tai rekisterit.

Suomen kaikista lääketieteellisistä tutkimusluvista 40 prosenttia haetaan HUS:ssa.

Tutkijan työpöydän kautta on tehty neljän vuoden aikana yli 2000 tutkimuslupahakemusta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030