Uusi ohjeistus sepelvaltimotaudin hoitoon
Uusi tutkimustieto ja kansanterveydellisen ympäristön muutos sai Euroopan kardiologiyhdistyksen julkaisemaan uudet ohjeistukset.
Euroopan kardiologiyhdistys julkaisi elokuussa uudet ohjeistukset rintakipupotilaan diagnostiikkaan ja sepelvaltimotaudin hoitoon.
Uudet ohjeet olivat yhdistyksen mukaan tarpeen uuden tutkimustiedon ja kansanterveydellisen ympäristön muutosten vuoksi.
Sepelvaltimotaudin esiintyvyys on vähentynyt länsimaissa, ja sairastumisen todennäköisyys on pienentynyt. Tämä vaikuttaa monella tavalla sairauden diagnostiikkaan, johon vaikuttavat toisaalta myös kehittyneet kuvantamisteknologiat ja tietokonetomografian kasvanut merkitys. Lisäksi toimenpidehoidon, kuten pallolaajennuksen ja ohitusleikkauksen, ennuste on sydäninfarktin ehkäisyssä parantunut.
Kaikki edellä mainitut muutokset on huomioitu uusissa ohjeistuksissa. Viimeksi ohjeistus on päivitetty vuonna 2013.
Tavoitteena ammattilaisten auttaminen
Uuden ohjeiston pääkirjoittaja, toimituskunnan puheenjohtaja ja Turun yliopiston professori, PET-keskuksen johtaja Juhani Knuuti kertoo, että uudet ohjeet tiivistävät ja arvioivat saatavilla olevia tutkimustuloksia. Niiden tavoitteena on auttaa terveysalan ammattilaisia valitsemaan parhaat hoitomenetelmät yksittäisen potilaan tarpeisiin.
– Ohjeiston rakenteessa pyrittiin ottamaan selkeämmin huomioon kliinikon näkökulma käytännön työssä. Ohjeisto antaa selkeät ohjeet diagnosoinnista ja hoidosta kuuteen tyypilliseen kliiniseen tilanteeseen, joita lääkäri työssään kohtaa sepelvaltimotaudin osalta. Ohjeiston ja sen antamien suositusten tulee olla selkeässä muodossa tukemassa terveydenhuollon ammattilaisten päätöksentekoa jokapäiväisessä työssä, tiivistää Knuuti tiedotteessa.
Ohjeiston toteuttamisessa on noudatettu tarkkoja laatuvaatimuksia. On tärkeää viedä sitä käytäntöön, koska on osoitettu, että sepelvaltimotaudin parantuminen voi riippua kliinisten suositusten kattavasta soveltamisesta.
– Kannustamme terveydenhuollon ammattilaisia ottamaan ohjeiston huomioon, kun he tekevät kliinisiä ratkaisuja ja päättävät ehkäisevistä, diagnostisista tai hoidollisista strategioista. Ohjeisto ei kuitenkaan syrjäytä asiantuntijan yksilöllistä harkintaa ja vastuuta, Knuuti korostaa.
