1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Vaasan keskussairaalasta jäi hyvä muisto
Ajan­kohtai­sta

Vaasan keskussairaalasta jäi hyvä muisto

Essi Nuutisen lääketieteen opinnot jatkuivat maanantaina Latviassa.

Vaasan keskussairaalasta jäi hyvä muisto Kuva 1 / 1

Riiassa lääketiedettä opiskeleva Essi Nuutinen toimi heinäkuun amanuenssina Vaasan keskussairaalan kirurgian poliklinikalla.

– Se oli todella hyvä ja opettavainen kokemus. Aika lailla sellainen, mitä olin osannut odottaakin, hän kertoo nyt.

Hän harjoitteli kaksi viikkoa osastolla ja kaksi viikkoa päivystyksessä. Hänet otettiin sairaalassa hyvin vastaan.

– Pääsin näkemään ihan eri tavalla niitä asioita, joista olen lukenut yliopistossa. Oli motivoivaa palata taas koulun penkille kokemusta rikkaampana.

Lääkärilehti haastatteli Nuutista toukokuussa tämän odotuksista harjoittelun kynnyksellä. Tuolloin hän kertoi jännittävänsä tietojärjestelmien käyttöä.

Vaasassa käytettävä potilastietojärjestelmä ei ollut hänelle entuudestaan tuttu. Siksi ensimmäisen viikon aikana pitikin kysyä apua muilta.

– Mutta käyttämällä oppii. Asiat alkoivat pikku hiljaa avautua, eikä käyttö loppujen lopuksi hirveän monimutkaista ollut.

Kesätöitä pitää hakea hyvissä ajoin

Suurin yllätys oli se, että ruotsi sujui odotettua paremmin. Nuutinen oli valmistautunut harjoitteluun tekemällä ruotsin kielen sanalistoja, jotta hän pärjäisi potilastilanteissa.

Lue myös

– Jostain takaraivon sopesta kuitenkin löytyi kielitaitoa.

Nuutinen pääsi käymään myös leikkaussalin puolella, niin kuin oli toivonutkin.

Hän palasi Riiaan muutama päivä sitten, ja maanantaina alkoivat kurssit. Hän opiskelee englanniksi, joten kielitaitoa karttuu.

Ensi kesästä on tulossa Nuutisen ensimmäinen kandikesä. Kesätyösuunnitelmat ovat jo pitkällä.

– Olen huomannut, että kesätöiden suhteen pitää olla liikkeellä ajoissa.

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Kirjoittajat
Heli Väyrynen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Tuula Rajaniemestä uusi puheenjohtaja

Varapuheenjohtajina jatkavat Jaana Puhakka (vas. ) ja Noora Ritamäki (oik).

Ajassa
Eläkeläisten jäsenmaksut uudistuvat – uudessa maksuluokassa alennus 75 prosenttia

Tänä vuonna tai aiemmin 70 vuotta täyttäneet yhä vapautettuja maksusta.

Ajassa
Valtuuskunta haluaa turvata pitkät potilassuhteet

Lääkäriliiton valtuuskunta vaatii parannuksia lääkärien työoloihin ja työviihtyvyyteen.

Ajassa
Radiologisten tutkimusten kokonaismäärä kasvaa

Suomessa tehtiin kuusi miljoonaa röntgentutkimusta ja -toimenpidettä vuonna 2018.

Ajassa
Sairaanhoitajan määrättävissä oleva lääkevalikoima laajenee

Rajattu lääkevalikoima laajenee vuodenvaihteessa.

Ajassa
Harva tuntee lääkehoitosuunnitelman

Lääkäreistä on tulossa lääkehoitoprosessin heikoin lenkki, jos asialle ei tehdä jotain, sanoo Päivi Ruokoniemi.