Ajan­kohtai­sta

Väitös: Ilmastonmuutoksen terveysriskeihin varauduttava myös Suomessa

Esimerkiksi helleaallot voivat aiheuttaa merkittäviä terveysriskejä, selviää tutkija Reija Ruuhelan väitöstutkimuksesta.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Ilmatieteen laitoksen tutkija Reija Ruuhelan väitöstyössä selvisi, että kuolleisuusriski on suurempi kuumalla ilmalla kuin kylmällä. Tutkimuksessa selvisi lisäksi auringonvalon ja ilmanpaineen vaikuttavan itsetuhoisuuteen. Väitöstutkimuksen tulokset voivat auttaa terveydenhuoltoa varautumaan sään aiheuttamiin riskeihin.

Ruuhelan väitöstyössä mallinnettiin kuolleisuuden riippuvuutta lämpöolosuhteista ja arvioitiin siinä tapahtuneita muutoksia viime vuosikymmeninä.

– Kuumuuden aiheuttama kuolleisuusriski on suurempi kuin kylmyyden, kun riskiä verrataan vuodenajan odotusarvoihin. Kuolleisuusriski äärilämpötiloissa on kuitenkin pienentynyt vuosikymmenien aikana, myös yli 75-vuotiaiden keskuudessa, eli väestön herkkyys äärilämpötiloille on pienentynyt, kertoo Ruuhela tiedotteessa.

Kuolleisuuden lämpötilariippuvuudessa ei ole merkittäviä eroja sairaanhoitopiirien välillä.

Sää vaikuttaa miehiin ja naisiin eri tavalla. Esimerkiksi auringonvalon vähäisyys marras-maaliskuun välisenä aikana lisää itsemurhien riskiä.

– Miehet ovat herkempiä auringonvalon vaihtelulle kuin naiset.

Lue myös

Ruuhela tutki myös miten sää ja ilmasto vaikuttivat itsemurhayrityksiin Helsingissä. Selvisi, että miesten itsemurhayritysten riski kasvaa, kun ilmanpaine laskee ja naisten, kun ilmanpaine kohoaa.

Ilmastonmuutoksen myötä talvista tulee lumettomia ja synkempiä. Kesien helleputket taas yleistyvät ja pidentyvät.

Reija Ruuhelan väitöstyö "Impacts of weather and climate on mortality and self-harm in Finland" (Sään ja ilmaston vaikutukset kuolleisuuteen ja itsetuhoisuuteen Suomessa) tarkastetaan Helsingin yliopistossa keskiviikkona puoliltapäivin Kumpulan kampuksella.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030