Ajan­kohtai­sta

Vierastyöläisillä koronatartuntaryppäitä useilla paikkakunnilla

Osa tartunnan saaneista on joutunut sairaala- tai tehohoitoon.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Usealla paikkakunnalla on todettu koronatartuntoja hiljattain Suomeen saapuneilla vierastyöläisillä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Osa tartunnan saaneista on joutunut sairaala- tai tehohoitoon.

Vierastyöläiset asuvat usein yhteismajoituksissa ja kulkevat yhteiskuljetuksilla, jolloin tartuntaketjujen katkaisu sekä eristystilojen järjestäminen on vaikeaa.

Koronarokotteet voi saada työskentelykunnassa

Työntekijöiden työturvallisuudesta huolehtiminen on työnantajan vastuulla, THL muistuttaa.

Työnantajien kannattaa kannustaa työntekijöitään ottamaan koronarokote sekä käymään testeissä vähäisistäkin oireista.

Suomeen töihin saapuvat voivat saada koronarokotteen työskentelykunnassaan.

Lue myös

Tartuntaryppäät saadaan parhaiten hallintaan tehokkaalla testauksella työpaikoilla. Hyviä kokemuksia on saatu työnantajien järjestämästä ja paikallisten viranomaisten tukemasta testauksesta sekä säännöllisistä seulonnoista antigeeni- tai PCR-testeillä.

Lisäksi on tärkeää, että koronatartunnan saaneet auttavat viranomaisia selvitystyössä ja antavat tarkat tiedot kontakteistaan muihin ihmisiin. Tartuntatautilääkärin määräämä karanteeni ja eristys ovat lakiin pohjautuvia päätöksiä, joita tulee noudattaa, THL muistuttaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030